Mutta jos toimitetaan maata näille työkykyisille maatyömiehille, tulee heistä isänmaastaan kiinnipitävää talonpoikaisväkeä. Ja samalla toimeentulevaa. Sellaisiin ei pysty ryssän narraaminen. Pyydysmäki oli sen jo kokenut.
Niin hän rupesi neuvottelemaan näidenkin miesten kanssa. Hän tiedusteli olivatko he nyt lopullisesti olleet kyselemässä Juurakkolan hintaa ja myyntiehtoja. Olivat, tämä Matti oli ollut, mutta tavannut emännän pahalla tuulella, ja hän oli kyllä sanonut, ettei heidän taloaan ikinä Matin-moisille myydä. Hm. Se oli melkein ymmärrettävää. Mutta Joose oli kerran kysynyt isännältä, ja silloin oli tämä sanonut, ettei sillä ollenkaan väliä ole, vaikka mustalaiset ostaisivat, kun vain rahan pöytään lyövät.
Pyydysmäki lupasi ryhtyä neuvotteluihin asiasta. Niin kävi hän ensin talon myöjän luona. Tämä sattuikin pitämään kunnianaan sitä, että itse Pyydysmäki tulee kyselemään. Kyllä hän myö, mutta ei halvalla! Tahtoo niin ja niin paljon. Kun pitää ruveta koroillaan elämään, niin pitää saada hintaa. Pyydysmäki ei hätäile, ei tee ensi kerralla mitään tarjousta. Rupeaa vain rahoja kuulustelemaan kunnan säästöpankista. Saisihan sieltä Pyydysmäki, jos taloa itselleen ostelisi. Mutta kun säästöpankkiherrat saavat kuulla tarkoituksen, alkavat he epäröidä. Säästöpankissa hallitsevat pitäjän rahamiehet. Heidän silmissään on tämä talojen halkominen ja pirstominen tuhoisaa hommaa. Se on sosialismia, omaisuuden tasanjakoa. Köyhälistöstä tulee vain ylpeitä öykkäreitä; päivämiehiä on vaikea saada ja palkat nousevat. Ja sittenkin ne kuitenkin köyhtyvät. Paljoa ei siihen suuntaan tosin ollut vielä merkkejä näkynyt, mutta kokeneet ja viisaat miehet näkivät joka taholla merkkien lähestyvän. Eikä nyt tahtonut kannattaa suurehkokaan talo, sitä vähemmin pieni. Ne tekevät varmasti vararikkoja ennen pitkää. Sinne, sinne ne menevät kruunulta ja yksityisiltä lainatut varat. Heidän oli mahdotonta ymmärtää mitä tämä Pyydysmäki, varakas ja ymmärtäväinen mies muuten, tarkoitti tällaisilla puuhilla. Kaiketi se ottaa niiltä hyvät välitysmaksut? Tietenkin. Kauniit rahat pistää voittoina taskuunsa.
Eivät he anna. Se on liian uudenaikainen ja epävarma tarkoitus. Eikä ole rahaakaan… eihän sitä ole. Kun sen lisäksi kauppaneuvos Blomster, entisiä pitäjän poikia, joka oli päässyt rikastumaan ja noussut kaupungin johtavien porvarien luokkaan, oli kysynyt suurempaa lainaa, täytyi siihen varata rahoja. Kauppaneuvokselle kuuluu tulevan kahvilasti aina Brasiliasta, ja hän arvelee saavansa täältä säästöpankista rahaa huokeammalla korolla ja vähän pitemmälle ajalle kuin vekselillä kaupungin pankista. Sille tässä nyt täytyy katsoa rahat, täytyy tietenkin. Kauppaneuvos on rikas ja kunnon mies, kyllä hän vastaa.
Ja niin tarkastetaan velkakirjoja ja vaaditaan rahantarpeessa perittäväksi joukko koronmaksussaan hieman myöhästyneitten velallisten maanviljelyslainoja. Tämähän onkin sopiva syy maksajain kiristämiseksi: tarvitaan rahoja! Ilmoitetaan kauppaneuvos Blomsterille puhelimella, että laina annetaan. Samalla lasketaan tuttujen kesken sopivaa leikkiä hyväntekijäisistä, konjakista, "rovastin sikaareista." Kauppaneuvoksella kuuluu jo niitä olevan varattuna. Noo, sen hekin arvaavat.
Pyydysmäki tietysti saa vain kuulla julkisuuteen välttämättömästi tulevat kuivat tosiasiat: että nyt ei ole pankissa rahaa, kun on luvattu kauppaneuvokselle jo aikaisemmin puhuttu laina. Jo tämäkin riittää kuohuttamaan Pyydysmäen vanhaa-aatamia. Mutta pankissahan onkin pääpomona hänen vanha kunnallispoliittinen kilpailijansa kauppias Koivunoksa, joka samasta valtiollisesta puoluekannasta huolimatta on Pyydysmäen leppymätön vihollinen. Se juontaa alkunsa aina v:n 1891 valtiopäivämiesvaaleista, jolloin muutamat Koivunoksan ystävät tahtoivat saada hänet Pyydysmäen edellä valtiopäiville. Ja kun ei se onnistunut, rupesi Koivunoksa oikein vakinaisesti vihaamaan.
Tämä vastoinkäyminen vain kiihoitti Pyydysmäkeä. Hän tahtoi nyt ajaa Juurakkolan talonpalstoituksen läpi millä hinnalla tahansa. Lähti kaupunkiin, jossa hänellä oli muutama tuttava yksityispankin johtaja. Siellä asia alkoikin heti järjestyä.
Sitä mukaa siis Kylä-Juurakkola alkaa siirtyä näille uusien talollissukujen perustajille. Aina Matti Miinanpoikaa myöten syntyy näissä perheissä valtava elämänkuohunta. Muutamat väsähtäneet ja veltostuneet syrjästäkatsojat käyvät taas kyselemään toisiltaan, noituuko se lautamies noihin avustettaviinsa uuden hengen vai mikä salaperäinen voima ne panee liikkeelle.
V.
Parin viime vuoden kuluessa oli valistuksellinen herätys temmannut tämänkin kunnan nuorison mielet valtavalla voimalla. Jotain henkisesti sytyttävää liikkui ilmassa. Lukuisat elämänkysymykset viilailivat kuin pieniä purosia myöten nuorisoseurakokouksiin, joissa niitä pohdittiin. Ne elävät ja vaikuttivat nuorukaisten ja neitosten ajattelemina ja tulivat sitä tietä nuorisoseuroissakin pohdittaviksi.