— Ole nyt, suhditti isä. — Me puhumme asiasta Eeron kanssa toiste. Olihan se nyt vähän räikeästi mutta… eihän se nyt kuitenkaan ollut niin tarkoitettu.
Nämä samat hyökylaineet loiskuivat ja vyöryivät monissa nuorisoseuralaisten kodeissa Pyydysmäellä. Niinpä oli noussut päiväjärjestykseen pari kysymystä, joista oli syntyä yleinen seurakuntalevottomuus. Toinen oli raittiuskysymys, jota ajamaan opettaja Lintumäki, Jussi Penttilä ja nuori Matti Luhtasenneva olivat oikein tosissaan ryhtyneet. Myrsky nousi siitä, että viimemainittu oli seuralehdessä maininnut nimeltä muutamia kylän uskonnollismielisiä miehiä, jotka olivat yhdessä juopotelleet. Aivan pian senjälkeen oli pastori Nordberg käynyt kylässä pitämässä raamatunselityksen, jolloin oli ottanut tekstikseen Kaanaan häät ja selittänyt Kristuksen silloin laittaneen viinaa, josta jumalaapelkääväiset häävieraat juopuivat. Pastori selitti, ettei Jeesus olisi voinut olla häissä, missä oli uskottomia ihmisiä, mutta selvä raamatunsana vakuutti, että siellä oli juopuneita. Nyt puhui hän pauhaavassa äänilajissa sellaista tekopyhyyttä ja farisealaisuutta vastaan, jota oli alkanut ilmetä näissä nuorisoseuralaisissa, jotka päätäpahkaa väittävät, että kristityn ihmisen tulee olla ehdottomasti raitis! Se sellainen on omalla hyvyydellä ja tanssin tahdissa taivaaseen pyrkimistä. Pastori julisti sellaista eksytystä vastaan ankaran tuomion muistuttaen, ettei taivaaseen pääsemiselle ole asetettu minkäänlaisia muita ehtoja kuin usko, ihminen kun on niin kurja syntinen, ettei hän omilla ponnistuksillaan kykene otsamaan yhtäkään askelta autuudentiellä. Kaikki autuus tulee armosta. Jos nyt ehdoton raittius olisi kristitylle välttämätön, niin siitä tehtäisiin silloin uskon kilpailija, autuuden ehto. Samalla hän varoitti laskemasta nuoria nuorisoseuraan, missä tällaisia villioppeja sepitetään. Ymmärrettiin, että juopottelijat olivat valittaneet papille, joka nuorisoseuravihassaan oli valmis ryhtymään heidän aseenkantajakseen.
Siitä syntyi kyläkunnan myrsky. Erisuuntaisista uskonnollisista piireistä kiinnitettiin huomiota itsevanhurskauden ja tekopyhyyden villioppiin, jonka kehittämislaitokseksi Pyydysmäen nuorisoseura oli muodostunut ja jota kirkonkylän nuorisoseuralaiset tuntuivat kannattavan.
Kun syyllisiä etsittiin, keksittiin pääsyntiseksi opettaja Lintumäki ja räätäli Pettersson. Nuoret tietysti juoksentelevat näiden kellokkaiden perässä, joista toinen käsitettiin olevan vapaa-ajattelija ja toinen tolstoilainen. Tällöin johduttiin tietenkin tarkastelemaan näiden vaellusta ja keksittiin, ettei heistä kumpainenkaan käy ripillä. Pastorille se oli tärkeä löytö. Hän saarnaili siitä raamatunselitystiloissa ja kerran jo viittaili asiaan hyvin läpikuultavasti rippisaarnassakin.
Juoppous- ja raittiuskysymys ja niiden suhde uskontoon joutuivat näin laajan pohdinnan alaiseksi. Samalla aina pidettiin mukana rippiasiakin. Riiteleminen johti siihen, että moni arkamielinen uskovainen, joka oli ollut ehdottomasti raitis, rupesi julkisesti maistelemaan, välttääkseen joutumasta tekopyhyyden pauloihin ja tekopyhän maineeseen. Täytyi koettaa pysytellä niin syntisenä, ettei erehdyksessä hairahtuisi luulemaan itseänsä niin hyväksi, ettei ollenkaan armontarvetta tuntisi.
Samaan keskusteluseulaan työnnettiin myöskin nuorisoseuran näyttelemiset, tanssit ja muut synnit tarkoin tutkittaviksi. Mutta nuoret eivät tahtoneet olla huonompia: he kokosivat vanhempain helmasyntejä, kuten ahneutta, epärehellisyyttä, panettelua y.m. samanlaista seulottavaa.
Niin siitä syntyi valtava nuoren ja vanhan maailmankatsomuksen välinen taistelu. Moni arka sielu, jolla oli vain niukasti valoa, tuli levottomaksi jo sen johdosta, että oli tullut menneeksi seuratalon vihkiäisiin ja saattanut siellä iloita semmoisesta, mikä nyt yhtäkkiä selvisi taas synnilliseksi ja maailmalliseksi. Näin se yksimielisyyden humaus, joka oli nuorisoseuratalon rakennus- ja vihkimishomman aikana hurmannut kyläkunnan hetkiseksi maallisesti katsoen ihastuttavaan sopusointuun, haihtui kuin sumu. Eripuraisuus, syntinen riita ja sen johdosta armontarve kirkastuivat ilmi eläviksi. Havaittiin oltavan taas Pyydysmäellä.
Hermanni Luhtasenneva itse ei vielä ollut tehnyt ratkaisua, sillä hän piti teräväpäisestä pojastaan, joka luettiin pahimpain näyttelijäsynnistä syytettyjen joukkoon. Poika sitä paitsi oli kansakoulusta saakka viisauden maineessa. Isä, joka koko elinaikansa oli ollut yksinkertainen, huomattavampia älynlahjoja vailla, piti sellaisten ilmestymistä pojassa niin suurena jumalanlahjana, että hänen oma uskonsa oli joutua vaaraan. Hän näet tunsi vahvaa houkutusta pitää pojan ja hänen tovereittensa puolia. Sitä vastoin Hermannin emäntä kyllä huokaili raskaassa vaivassa ja ahdistuksessa. Hänen hätäänsä piti yllä Tuomisen Liisa, naapurin akka, jolle nämä uskonasiat olivat kirkkaan selkeitä, tuli kysymys mistä kohdasta tahansa.
Mutta sitä paitsi oli Pyydysmäen emäntäkin levoton. Hänen kohdallensa olikin työntynyt kummallinen ristiaalto: perheen jäsenet, joita hän kaikkia rakasti ja vaali kuin kana poikasiaan, olivat jakautuneet jyrkästi kahteen vastakkaiseen leiriin. Emo oli sydämensä syvyydestä vakuutettu siitä, että Iiskan puolella oli korkeampi totuus. Mutta näiden maallisten kannalta katsoen taas oli isännän ja Eeron mielipiteillä myöskin arvoa — hän ymmärsi sen järjellään — niinkuin esimerkiksi kiivailun siinä raittiudessa. Vaimo oli sydämestään iloinen siitä, että isä ja pojat olivat kaikki raittiita. Ja vaistomaisesti hän epäili pastori Nordbergin selitystä Kaanaan häistä. Hän tunsi sielussaan aivan elävästi, että jos hänen miehensä ja poikansa olisivat juovuksissa joskus rähisseet, hän ei olisi voinut perhehäpeältä ihmisten edessä silmiään nostaa. Mutta kaikkein vähimmin olisi hän voinut uskoa, että Herra Jeesus, jos hän olisi tullut Pyydysmäkeen ja havainnut näiltä hänen rakkailtaan viinan loppuvan, mennyt vesisaavin luo ja muuttanut sen viinaksi juopuneille! Jos hän näkisi näiden poikainsa, Iiskan, Jussin tai Eeron ryyppäävän viinaa, sitten höpisevän, repivän suutaan tahi rehväilevän päissään, niin hän painuisi maan alle häpeästä, tuskasta ja Jumalan armon menetyksen pelosta.
Mutta sittenkään ei sitä pitäisi sekoittaa uskon asioihin. Sitä hän vain. Eikä hän näyttelemistäkään niin kovin pahana pitäisi, eihän siinä mitään. Se vain hänellä oli, että sekin saattoi olla kehittyneemmän jumalisen viisauden kannalta syntiin houkutteleva asia. Verratessaan näyttelemistä nuorten moniin muihin huveihin, niinkuin yöjuoksuihin y.m., olisi hän kuitenkin antanut Iiskan hieman tarkistaa tuomiotaan nuorisoseurasta.