— Niin, mutta hillitse niitä. Ajattele tarkoin, lapsi, ennen kuin päästät kovan sanan suustasi.
— Minä ajattelen kyllä, sanoi poika, — mutta minä luulen, että me nuoret olemme monessa asiassa toista mieltä kuin te vanhat. Onko se väärin ja paha?
Äiti yritti joutua hieman hämille. Hän ei ollut koskaan kuulunut niihin ihmisiin, jotka empimättä tukkivat lapsiltaan sanan ja ajatuksenvapauden. Mutta kun oli puhe uskonnollisista asioista, oli hänen vaikea sulattaa tämän nuorimman poikansa suulautta ja lihallekäypiä arvosteluita. Nyt hän vähän ajateltuaan virkkoi:
— Jättäisit nämä uskon asiat siksi kun vähän ikäännyt.
— Mutta eikö äitikin ole sitä mieltä, että uskonasioita pitää ajatella?
— Olen kyllä, mutta sillä tavalla, että ihminen nöyrtyy ja uskoo eikä yritä järjellään ratkaista asioita, jotka Jumalan hengen ovat.
— Niin, mutta kun järki vaikuttaa eikä tahdo alistua uskonkuuliaisuuteen.
— Mutta pitää.
— Ei voi, äiti.
Äiti huokasi. Mitä tehdä tuolle itsepintaiselle pojalle?