Kun puhuja lopetti, seurasi kättentaputus, raju ja vaikuttava. Mielet vapautuivat yksityisiltä poluiltaan, melu kutsui kaikki yhteiseen riemunautintoon. Kukin sanoi jotain ja tahtoi siten vanhalla, tutulla inhimillisellä keinolla purkautua julistamaan hetken sielullisia kokemuksiaan. Kaikesta huomasi, että näitten surkastuneitten sielujen pimentoihin oli päässyt pilkistämään voimakas valonvälähdys, ja samalla oli ajan tuulonen puhaltanut niissä pesivään ummehtuneeseen komeroon. Siitä syntyi iloinen helluntaihälinä.
* * * * *
Muutamia päiviä tämän kokouksen jälkeen ilmestyi Pyydysmäen tupaan Jaakko Aitanen, Hermanni Luhtasenneva ja räätäli Pettersson. He olivat tulleet kuulustelemaan, mitä Pyydysmäki ajattelisi, jos ruvettaisiin puuhaamaan kylään osuuskauppaa. Ja miten siinä tuumittiinkaan, alkoi Pyydysmäkikin lämmetä asialle. Istunnon kestäessä tulivat lisäksi naapuri Heikki Ylinen ja opettaja Lintumäki.
Neuvottelu kesti myöhään, mutta ennenkuin erottiin, oli jo päätetty tosissaan ruveta perustamaan osuuskauppaa. Erimielisiä oltiin vain siitä, olisiko kysyttävä kauppias Koivunoksalta, haluaako tämä myydä haaraliikkeensä, vai onko parempi perustaa aivan uusi kauppa. Useat alussa vastustivat kääntymistä Koivunoksan puoleen epäillen, ettei hän kauppaansa kuitenkaan luovuta. Mutta Pyydysmäki otti asian siltä kannalta, että olisi liikkeen menestymiselle paljon edullisempaa, jos ei olisi mitään kilpailijaa. Liike voisi rauhallisemmin järjestyä ja perustautua varmalle pohjalle. Lopulta melkein kaikki hyväksyivät tämän ajatustavan, vaikkakin Pettersson ja Aitanen olivat vahvasti siinä uskossa, että kun osuuskauppa avataan, niin Koivunoksan haarakaupassa ei tule käymään ristinsielua. Tätä vastaan Lintumäki taas väitti, että vaikkapa nyt heillä muutamilla onkin innostusta ja mahdollisesti kestävyyttäkin, niin suuri enemmistö on vielä aivan alkuaavistusten kannalla. Useimpien osuustoimintakannatuksen määrää yksinomaan oma etu: huokea hinta. Ja kun koettelemukset muutenkin tulevat, niin saadaan nähdä, että useimmat jänistävät pienimmänkin vaaran uhatessa etuja. Koivunoksa on varakas mies, hän voi myydä jonkun aikaa hyvinkin huokealla, kun taas osuuskaupalle käy vaikeaksi saada tavaroitaan ostetuksi läheskään samalla hinnalla kuin Koivunoksa. Tätä vastaan Jaakko Aitanen kysyi kiivaasti, luuleeko Lintumäki todellakin, että Koivunoksa voisi myydä halvemmalla kuin osuuskauppa? Toinen myöntää. Jaakko nauraa vilpittömän hartaasti, kun opettaja luulee, että yksityinen voitonpyytäjä-kauppias voisi myydä huokeammalla! Mistä hän sitten ne ilkeät voitot ottaisi ja millä rikastuisi? Ei, kyllä opettaja saa nähdä, että kun osuuskaupan ei tarvitse tavoitella nylkyvoittoja, ei Koivunoksan kannata kauan kilpailla.
Kuitenkin päätettiin kysyä Koivunoksalta. Sitä varten piti Pyydysmäen ja Lintumäen käydä kirkolla.
Eräänä lokakuun päivänä saapuivat he Koivunoksan kartanolle. Kauppias itse kuului olevan riihen luona puintia valvomassa, mutta saapui kutsuttuna pian kotiin. Hän oli ilmeisesti mielissään harvinaisista vieraistaan, joista kunnallispolitiikka oli hänet vuosikausiksi erottanut vastakkaiseen leiriin. Paitsi huomattavaa ihroittumista oli varallisuus antanut tälle miehelle käytöksen rehentelevää varmuutta siinä määrin, että ensikertalainenkin saattoi jo havaita tämän vaikuttimen tehon.
Vieraat istuivat jo puotikamarissa, kun isäntä itse tuli riihitomuistaan ylpeillen. Hän tervehti kädestä ja puhui vanhasta tottumuksesta kovalla, melkein rähisevällä äänellä:
— Harvinaisia, harvinaisiapa onkin vieraita. Sitä parempia ja tervetulleempia, joo, joo! Pankaa savuksi, tässä on sikareja, rovastin sikareja, tässä paperosseja… Se opettaja ei taida polttaakaan?
— Ei.
— Minä arvaan. No Pyydysmäki, entinen valtiopäivämies, sauhuuttaa, luulen mä?