— Jottako?
Koivunoksa käänsi päätään kummastellen. Katseesta kuvastui ilmeinen levottomuus.
— Mutta ei ole aseita, muistutti Pikkukoski kiintyen Lintumäen ajatusjuoksuun.
— Ja kun kymmenen vuotta pojat harjoittelevat ryssäläisiä temppuja ryssän väessä, niin niiltä häviää isänmaan tajunta.
— Isänmaan puolustajain joukko hupenee siihen mennessä jo puoleen.
Lintumäki nousi ja astui raskaasti muutaman kerran yli lattian.
Kamarissa oli painostavaa. Siinä oli ainakin kaksi miestä, jotka sisällisen pakotuksen johdosta olivat niin tuskaa täynnä, että pyrkivät räjähtämään. Koivunoksakaan ei saanut uuden leikkipuheen päästä kiinni.
Silloin toi emäntä kahvia, laski tarjottimen pöydälle ja kehoitti ottamaan.
Mieliala hieman helpotti.
— Hiljaapa täällä nyt ollaan, ihmetteli emäntä.