— Kertovat tässä niin kummallisia, sanoi Koivunoksa.
— Mitä?
— Tässä tämä maisteri Pikkukoski vain, aloitti Pyydysmäki, ja kertoi lyhyesti mistä oli kysymys.
— Jumala armahtakoon meitä, pääsi emännältä, jolle lähinnä kuvastui mieleen synkin värein Eeron kohtalo, hänen nuorimpansa. Hän painautui levottomana alas tuolille. Olihan asiasta jo aiemminkin puhuttu, mutta ne olivat olleet vain hämäriä huhuja. Oliko tämä kaikki nyt totta?
— Riippuu vain valtiopäivistä, suostuvatko ne, sanoi isäntä.
— Tottahan nyt ei sellaiseen kukaan järjellinen ihminen suostu! huudahti emäntä.
— Mutta kun valtiopäiviltä keisari aikoneekin pyytää vain lausuntoa, huomautti Lintumäki.
— Ja huolimatta mitään siitä, mitä valtiopäivät sanovat, lopulta itsevaltiaasti vahvistaa lain, lisäsi Pyydysmäki.
— Mutta… mutta…
Emäntä ei voinut sanoa julki mitä ajatteli. Samalla keksi hän kiertotien: