Mutta näillä puheillaan rikkoi hän suhteensa myöskin omaan poikaansa, ja tämä kielsi äijää astumasta jalallaan talontuvan kynnyksen yli. Ja äijä katui katkerasti, että hän oli aikoinaan antanut talonsa sellaiselle… Varsinkin vihasi hän emäntää.
Äijällä oli kuitenkin ystäviä ja puhekumppaneita. Myöskin Matti Miinanpoika, jonka äijä oli saanut tosissaan epäilemään, että lautamies Pyydysmäellä oli sittenkin ollut oma etu kysymyksessä avustaessa heitä saamaan talonpalstoja. Ei osattu oikein selittää, miten tuo oma etu siinä kaupassa pääsi toteutumaan, kun talo meni osakkaille samasta hinnasta, mistä se ostettiin, ja lautamies Pyydysmäki parin muun isännän kera tuli vielä lainan takaajaksi. Äijä selitti yhtenä mahdollisuutena, että lautamies on voinut saada Helsingin herroilta hyvitystä. Niiden asioillahan se aina juoksee… Eikä se näyttänyt Matti Miinanpojallekaan mahdottomalta.
Nyt talven jatkuessa tämä selitys alkoi näyttää yhä mahdollisemmalta, kun maanjakohuhut taas vertyivät ja virkistyivät. Matti Miinanpoika, jolta kesän antimet luistivat liukkaasti suun ja käsien läpi, alkoi jo helmikuulla olla hieman ahtaalla. Ahdistivat verot ja muut ulosteot, ja velka muka painoi hänen mieltään kuin synti, Matti kun ei ollut tottunut sellaiseen velkaan, jonka korkojenkin maksua piti ajatella. Metsää olisi vähin ollut, ja siitä olisi voinut saada rahoja, mutta senkin myynti oli rajoitettu, niin että olisi pitänyt saada lautamieheltä lupa. Mutta tämäpä ei antanut. Tulivat sitten nämä huhut, että maata pitäisi nyt piakkoin ruveta saamaan ilmaiseksi, ja ne tekivät Matin kovin levottomaksi. Nyt, kun vihdoinkin tulee sellainen aika, jota hän on elinkautensa odottanut, pitääkin käydä niin onnettomasti, että hänet on saatu narratuksi ottamaan velaksi talonpala ja sitomaan itsensä siihen. Hän on velkaantunut, ja toiset saavat ilmaiseksi! Ikävämpää ja onnettomampaa kohtaloa tuskin voi ajatella.
Hän valitti asiaa usein toisille osakkaille, mutta eivät ne ottaneet sitä kuuleviin korviin. Kolisto ja Peräoja nauroivat vasten naamaa, ja Kolisto sanoi kerran käärmeissään, että sitä ilman saatua sinä olet aina odottanut. Matti tietysti vihastui sellaisesta.
Mutta kun asevelvollisuusajan pitentämisestä ruvettiin puhumaan, sai Matti halukkaan puhetoverin Kantosuon lesken pojasta, Taavetista. Hänelle tuli väkevä halu lähteä Amerikkaan, ja nyt pitäisi saada myödä metsää, että saisi matkarahat. Leski oli jyrkästi vastaan. Ehdottomasti ei hän tahtonut kieltää poikaa menemästä, mutta hän ei myy puunpölkkyäkään sitä varten. Pitää hankkia matkarahat muulla lailla. Taavetti katsoi kuitenkin olleensa talonostossa niin tärkeä osakas, että äidin taipumus hallita taloa itsevaltiaasti suututti. Niin hänkin tunsi itsensä talonkaupassa aikalailla pettyneeksi.
Tätä asiaa ei tietysti yritettykään salassa puhua, ja niin se tuli Pyydysmäenkin korviin. Ja kun siinä samalla todella syytettiin häntä siitä, että hän oli talonkaupassa itselleen hyvätkin edut korjannut, kutsutti hän Matti Miinanpojan ja muut talon osakkaat luokseen puhuakseen heidän kanssaan asiasta.
* * * * *
Oli sunnuntai, helmikuun 19:s päivä. Sattumalta olivat Pyydysmäen kaikki jälkeläiset tänään kokoontuneet kotitaloon. Iiska vaimoineen ja poikineen, Jussi vaimoineen ja poikineen, Eliisa miehineen ja tyttöineen. Talossa raikui kaiken päivää naisten laulu. Miehet olivat saaneet kiinni hyvästä tuulestaan, niin että Iiska ja Eerokin saattoivat kinata ilman kiinteätä, sovittamatonta, riitaa rakentavaa kitkaa. Pienet jalat naputtivat ja töpöttivät ja kurkut kiljuivat, milloin riemusta remuten, kulloin hädässä ja tuskassa parkuen. Sameli-setä hyöri lasten parvessa keskeisimpänä palvelevana henkenä. Hänen suunsa mutrueli suloisessa riemuntunnossa, kun kumpikin polvi istui täynnä pieniä ihmistaimia, joiden jokaisen puolesta hän olisi ollut valmis panemaan vaikka henkensä alttiiksi. Kaiken tämän hälinän keskellä liikkui emäntä, äiti, emo, lämmin, hillitty ja tyydytetty hymy huulillaan, ja jakoi kullekin sielustaan, kenelle hymyn, kenelle silmänluonnin taikka sopivan sanan. Hieman harvasanaisena ja suljettuna istui erikseen isäntä-Erkki tuvan lattialla soututuolissa sanomalehteään lukien.
Illan hämärissä tulivat tupaan Kolisto, Peräoja, Matti Miinanpoika ja Kantosuon lesken poika Taavetti. Kun he kävivät penkille istumaan, alkoi puhe heti siitä asiasta. Pyydysmäen äänestä kuuli, että hän oli hieman pahalla tuulella. Kolisto ja Peräoja sanoivat heti etteivät he ole olleet vähääkään katumapäällä, he pitävät vahvasti talo-osistaan, ja ovat kiitollisia, että sellaiset on tullut saaduksi. Matti Miinanpoika sanoi, ettei hänkään, mutta kun tahtoo tässä taas köyhyys ahdistaa eikä rahaa saa mistään, niin hän ajattelee, että kyllä hänen pitäisi saada myydä metsää pikkuisen, jotta pääsisi kesään. Kyllä sitä sitten jo taas aina… Ja Kantosuon hintelä ja terävä poika sanoi, että hän tarvitsisi välttämättä rahat Amerikanmatkaan. Siellä ja siellä olisi hyviä sahapuita, ne sopisivat myytäviksi, eikö lautamies suostuisi siihen?
Ei lautamies suostu sellaiseen. Hän sanoo, että sellaisia tarpeita kuin Matin tulee joka vuosi. Sillä lailla hävittää vain metsänsä muutamassa vuodessa, eikä kuitenkaan velka tule maksetuksi.