— No laitatko sinä itsesi tahallasi kiusauksiin?
— En. Mutta en toistaiseksi tahdo pelkurimaisesti välttääkään niitä. Minun täytyy oppia kestämään. Minä lähden työmaalle.
— Mihin? kysyi Pyydysmäki kummastellen.
— Herran viinamäkeen.
— Jokos sinä saat päästötutkinnon, vai?
— En. Minä heitän sen. Katsohan, rakas veli: ei Herran viinamäen työmiehiltä kysytä mitään tutkinnoita. Minä tarkoitan teologisia. Jeesus kysyy ainoastaan mieltä, sydäntä, antaumusta kokonaan, kokonaan hänelle. Minä olen nyt tehnyt sen, antautunut kokonaan, ja nyt minä lähden julistamaan syntiselle maailmalle Kristuksen kuolemaa.
Pyydysmäki ilmeisesti hieman elostui, hänen mielenkiintonsa kuvastui silmissä ja muutamissa eleissä. Mutta Miettisen kasvojen ylitse liiteli vastenmielisyyden ja väsähtäneisyyden pilvi. Edellinen nousi nojaavasta asennostaan ja asettui suoraan Saarimäkeä vastapäätä.
— Kuule, tarkoitatko sinä, ettet ollenkaan suorita jumaluusopillista päästötutkintoa?
— Tarkoitan. Taikka en nyt ainakaan. Minä menen vapaaksi saarnaajaksi.
— Kiertämään maata?