— Niin.
— Onko sinulla joku… joku paikka, sitoumus? Tarkoitan: saatko sinä jotain palkkaa?
— En.
— Mutta miten sinä elät?
Saarimäki hymyili.
— Kai sitä nyt aina. Kristitytkin antavat ruokaa sen verran ja matka-apua.
Iiska Pyydysmäki tarkasteli vanhempaa lukutoveria yhä uteliaampana. Hänen oli vaikea määrätä kantaansa tämän tiedonantoihin. Oliko tässä hänen kannaltaan ylivoimainen sankariteko vai oliko tuo poika yhtäkkiä tullut löylynlyömäksi? Ääntään alentaen hän kysyi:
— Mutta entäs velat?
— Velatko? Niistä täytyy Jeesuksen pitää huoli… kun Hän kerran minut pestaa ja velvoittaa työhön viinamäkeensä.
Miettinen haukotteli. Kevät näytti vaikuttavan lihavanläntään poikaan raukaisevasti. Iiska sytytti savukkeen. Saarimäki katseli ajatuksiinsa vaipuneena ja hieman hymyillen vuorotellen taivaanrantaan ja Iiskan silmiin. Vihdoin hän yhtäkkiä kysäisi: