— Minä sanoin hänelle: tule nyt. Jos sinä uskallat lähteä minun kanssani, niin minä vannon, ettei viinanpisaraa tule ikinä huulilleni.
— Ja hän?
— Kieltäytyi.
Länsipäätä näytti puistattavan.
— Mitä hän sanoi?
— Hän pani kahden vuoden koetusajan!
Miestä puistatti suuttumus. Vähän ajan kuluttua hän jatkoi:
— Olenko minä vanki, varas, lurjus? Mutta hän ei ymmärrä minua. Minua ei vedä liejusta, jos niin tahtoo sanoa, kuiville mikään, ei mikään muu kuin luottamus! Jokainen epäilyksen häivä kaataa minut takaisin. Hänen epäluottamuksensa on minulta vienyt itseluottamuksen.
Viimeisten sanojen ohella kuului kurkussa ääniä, jotka muistuttivat taas itkua, Iiska katsoi kovia kokenutta vanhempaa toveriaan säälien silmiin, joita hän ei hämärtävässä yössä tarkoin nähnyt, ja huokasi avutonna.
Länsipää koetti viheltää, mutta huulet eivät totelleet.