— Mutta jos sinä koettaisit? kysyi Iiska,
— Sitäkö koetusaikaa?
— Niin.
— Olisko sinulla itselläsi luontoa alistua sellaiseen?
Iiska ei uskaltanut sitä vakuuttaa.
Länsipää nyökkäsi hämärässä päätään, ja he erosivat lähtien kumpainenkin suunnalleen. Pyydysmäki pysähtyi säätytalon nurkalle ja katsoi taakseen. Mies etääntyi pää kumarassa ja polvet notkahdellen.
V.
Ylioppilas Pyydysmäen herkkä mieli askarteli jälkeenpäin paljon siinä ajatusmaailmassa, jonka kohtaus Saarimäen kanssa oli hänessä avannut. Ajatukset olivat ennestäänkin tuttuja, mutta vertyivät nyt uudella voimalla. Saarimäen otteessa oli jotain ehdotonta ja puoleensa vetävää. Se nousi kuin itse totuus suuresta hämärien ja sekavien elämänarvojen hyllyvästä suosta ja tuntui pystyvän vähäpätöisyyksiä hallitsemaan.
— Lähteä suoraan työmieheksi Jumalan viinamäkeen!
Sehän oli Jeesuksen selvä käsky. Hetkittäin ahdisti nuorta ylioppilasta niin, että hän tunsi seisovansa Jeesuksen kanssa silmä silmää vasten. Jeesus katsoi läpi, ja hän yritti välttää hämmentyen ja sekaantuen yhä enemmän. Ja kun hän hämmentyi, livahti ajatus usein Tolstoin Kristukseen tahi taas täydellisen ajatuksenvapauden tuntemattomiin maailmoihin johtaville poluille. Väliin hän päätti tutkimuksen ja kokemuksen tietä kulkien ratkaista kaikki, ravistaa päältään jokaisen hiemankin kahlehtivan ennakkoluulon ja olla vapaa. Mutta tuskin oli sielussa tämän johdosta ailahtanut ylväs sankaririemu, kun jo sisästä päin työntäysi esiin lukuisia epäilyksiä, jolloin vapaudenlento lamautui ja pakotti kesken kaiken pysähtymään ja arvioimaan uuden epäilyksen todellisuutta.