— Miksei papin! puolusti Aho. — Pappi voi olla yhtä vapaamielinen kuin kuka tahansa. Eihän mikään raamattu vaadi pappia olemaan ehdottomasti vanhoillinen. Me tarvitsisimme juuri ennen kaikkea vapaamielisiä pappeja toimittamaan pientä tuuletusta.
— Niin, sehän on se ahdasmielisyyskin pääasiassa vain pelkkää aristokratiaa, vahvisti Erkko, kiinnittäen yhä katseensa Pyydysmäen kasvoihin, joita tällä hetkellä kaunisti lämmittävä punerrus, tehostaen niiden miehuullista vakavuutta.
Mutta Erkko sai innokkaan kannattajan toisaalta. Halfors huudahti:
— Siihen minä yhdyn! Koko meidän kansallinen kirouksemme johtuu ylenpalttisesta aristokratiasta ja säätyerosta, jonka jakoperusteena on ruotsalainen yläluokka ja suomalainen alaluokka. Ja mikä surkeinta, suomalainenkin herrasväki omaksuu usein ruotsalaisen herrasväen sääty-ylpeyden.
— Niin useinkin on, totesi Erkko. — Mutta palatakseni vielä pappeihin, pitäisin kansallisesti tavattoman tärkeänä, että pappis-uralle antautuisi myöskin näitä nuoriin kuuluvia, lahjakkaita poikia. Niinhän pappiskasti voisi uudistua.
Erkko alkoi lämmetä.
— Katsokaapa! Oli aika, jolloin ainoastaan kirkolliset herrat ja suurisukuiset olivat jotain. Ne määräsivät arvoasteet muille alemmille luokille. Mutta nyt, kun nuo "muut" ovat ruvenneet tulemaan pimennosta päivänvaloon, tahtovat saada katsoa elämää omilla silmillään, tuntevat ihmisarvonsa ja vaativat sananvaltaa yhteiskuntaelämässä, aloittavat entiset vallanpitäjät hyökkääjiä vastaan puolustussodan. Vaan nämä valtavat hyökkäysjoukot jyskyttävät nyrkkeineen valon ja vapauden linnoitusten portteja ja murtavat ne — ellei avata suosiolla, joku, muistaakseni norjalainen runoilija, on tästä kirjoittanut hyvän runon, erinomaisen. Hän kuvailee siinä puukenkäarmeijaa, joka marssii ja synnyttää jymyä, ja rautanyrkit iskevät oviin. Se on erinomaisen vaikuttavasti kirjoitettu. Minä käsitän, että näissä uusissa syvien kansankerrosten vapauspyrkimyksissä on ikuinen luova voima liikkeellepanijana. Katsokaa, miten ihmiset aukovat silmiänsä, miten ne kaikkialla osoittavat tiedonjanoansa ja etsivät keinoja tyydyttääkseen tarpeitaan. Ajatelkaahan vain nuorisoseurojakin. Kuka täällä pääkaupungissa niistä mitään välittää? Mutta niitä alkaa syntyä maaseuduilla. Minä luulen että niitä nostattaa kansallisuuden elinvoima, joka sitä tietä purkautuu uuteen kukintaan. Suomalainen kansallisuus ja suomalainen henki luo niissä uusia kulttuurimuotoja. Hengen hedelmä kypsyy, Jumalan myntti paljastuu tomukerroksista. Ja semmoinen hedelmänviljelys ja sellainen myntti eivät ole etuoikeutettujen luokkien aarreaittoihin talletettuja. Luova elämä tuo ne esiin omista varastoistaan. Se, joka niitä etsii, löytää näitä kaikkia: kuntoa, hyveitä ja kauneutta, alhaisimmasta mökistä ja talonpojan tuvasta.
Juhani Aho katsoi salamyhkää kelloaan, mutta Erkko huomasi.
— Ahaa, toimitushuolet, ja me viivytämme. Toimittajana on sydämellä huomisaamun artikkeli, ja ovella taitaa jo kolkuttaa latomonpoika.
Kaikki vieraat nousivat.