Aho heti rauhoittamaan:
— Eihän tässä nyt niin kiirettä ole.
Nousi kuitenkin hänkin, ja hyvästellessään jatkoi pitäen Erkon kädestä:
— Kuulehan sinä veli Juhana, tuota… meidän pitäisi illalla tavata. Et sinä saa niin lentää pois heti saavuttuasi. Pitäähän sitä saada kunnollisesti tarinoida.
Ja he sopivat tapaamisesta.
Vieraat lähtivät. Aho sulki oven ja otti avaimen pois. Hän istui pöydän luo silmäilemään muuatta keskeneräistä kirjoitusta, pyyhki siitä jotain ja lisäili sinne tänne rivien väliin. Lopuksi hän sytytti savukkeen, laski kyynärpäät pöydälle, posket kämmenten varaan ja alkoi miettiä.
* * * * *
Tullessaan huoneeseensa tapasi Iiska siellä kirjeen Saarimäeltä. Nuori apostoli oli nyt ollut pari viikkoa Hämeessä ja saarnannut. Kokemuksistaan kirjoitti hän m.m.:
"— — Minä olen saanut ihania kokemuksia ja todistuksia Mestarin lakkaamattomasta läsnäolosta. Melkein joka kerta, alkaessani puhua tunnen ensin pelkoa ja avuttomuutta, kun olen itse niin tyhjä eikä rukouskaan aina näytä tuottavan voimaa. Hädän hetkellä tulee kuitenkin aina apu. Jumala silminnähtävästi vahvistaa minua. Ja kun näen, kuinka poloiset ihmissielut janoavat elämänsanaa, kasvaa uskoni. Sydämen pohjasta kaikuu Jeesuksen ääni, joka kehoittaa ja vakuuttaa. Tunnen aivan elävästi, kuinka Jumala itse puhuu minulle ja minun kauttani syntisille ihmisille ja julistaa vapahdusta. Minä olen kurja raukka, mutta Jumala vahvistaa. Tunnen niin elävästi nyt noudattavani Mestarin käskyä: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Tätä uskoa ja sen aiheuttamaa sisäistä rauhanelämää on mahdoton ymmärtää sen, joka ei ole itse kokenut sitä. Minäkään en ennen sitä ymmärtänyt ollenkaan. Ja pahimpana esteenä olivat tunnustuskirjat ja muut sellaiset, niissä kun tätä asiaa yritetään tukea toiselta puolen järjellä, toiselta puolen uskolla sellaisiin asioihin, jotka eivät vaikuta mitään armoon ja syntien anteeksisaamiseen. Kun ajattelen, kuinka vapaa ja riippumaton olen nyt, kun noudatan ainoastaan Jeesuksen käskyjä ja raamatun oppia, tunnen niin pohjatonta kiitollisuutta Jumalalleni, etten kykene sitä selittämään. Minä menen sinne, mihin Jeesus määrää, ja tunnen aina suurta rauhaa, sillä sieluni on Kristuksen verellä kalliisti lunastettu eikä kukaan voi temmata minua Herrani sylistä. —
— — Ihmiset ovat olleet ystävällisiä kaikkialla. Ei yhtään ole tarvinnut edes ruumiillista nälkää nähdä, vaikka minä en olisi sitä pannut ollenkaan pahakseni, jos sellainen pieni koettelemus olisi kohdannutkin. Paastosihan Jeesuskin korvessa neljäkymmentä päivää. Meidän tulee olla valmiit samaan. Sillä tämä lihassa vaeltaminen ei ole kristitylle hyvinvointia, lihavia aterioita, hupaista ja hekumallista elämää varten. Kristityn tulee sellaista aina pelätä. — — —