Iiska oli vuorostaan noussut ja katseli nyt ikkunasta. Kääntyen suoraan isään hän virkahti:
— Minä epäilen.
— Epäilet? Mitä?
— Sitäkin, ettei minusta tule pappia.
Isän synkistynyt katse hieman lientyi. Huulet vetäytyivät terävään hymyyn:
— E-e-i tule pappia! Siihenhän ei paljoa tarvita.
Poika sanoi syvällä äänellä:
— Siihen tarvitaan uskoa.
— Hm hm, vai niin.
Hän sytytti sammuneen piipun ja kysyi jälleen: