Kujaa asteleva opettaja tuntee sen. Ja se koskee häneen. Hänen koulupiirikylänsä pitäisi olla parempi kuin muiden kylien. Mutta se ei ole sitä. He ovat tästä Pyydysmäen ja Heikki Ylisenkin kanssa monta kertaa jutelleet. Nämä ovat samaa mieltä. Maanviljelys nousi täällä viime vuosikymmenellä, mutta nyt se on taas alkanut laskea. Vaikuttaako sen ulkolainen vilja, kuten Pyydysmäki väittää? Kenties. Lintumäestä vain tuntuu kuin olisi luonnotonta vaatia leivänhinnan kohottamista…
— Kas! virkahtaa hän ja pysähtyy. Hän hypähtää ojan yli pellolle ja tutkii tarkemmin. Mutta ei sieltä muuta löydä kuin ohdaketta ja mallasruohoa, Joukossa siellä täällä joku kituva ohrankorsi ikäänkuin uikuttaa orpouttaan.
— Kas! pääsee häneltä uudestaan ihmettelevä huudahdus. Hän miettii mikä siihen on syynä. Huono siemen, huono lannoitus, huono kyntö, vai?
— Kas! Hän huomaa, ettei ojia liene miespolveen luotu. Se sen tekee! Ja moni muu.
Tielle ilmestyy samalla Erkki Pyydysmäki. Kun Lintumäki kuopi yhä pellossa ja seisoi selkä tiellepäin, virkkoi Pyydysmäki maantieltä:
— Haetko hedelmää siitä, kuhunka et kylvänyt?
Lintumäki käännähti ja näki Pyydysmäen puolinaurussa.
— Kuule, mikä tässä lie päävika? kysyy Lintumäki.
— Siinä on monta vikaa. Ensimmäinen on se, että isäntä juoksee metsällä ja tuo sieltä teeriä, toinen se, että hän saa hyviä hevoskauppoja, kolmas, että talossa on liian suuri tunkio.
Lintumäki vääntää päätä: