— Lempoako sinä laukkaat? tiukkaa Pettersson ja tuijottaa hohuuttavaan, pitkään ja väärään suutariin nuhtelevin katsein.
Vuodon Iikka aloittaa sydämenpohjasta kiroilemalla. Hänen mahansa oli taas ollut niin juonia täynnä, että vaikka söi ruokalusikallisen terveyssuolaa, makasi selällään sängyssä hiljaa kuin tukki, ettei mitään muuta kuin kakaroille hieman huusi ja käski ämmän pitää suunsa kiinni, kun se aina sekaantuu joka asiaan, niin ei mikään auttanut.
Suutari alkoi vihoissaan juosta kiusallakin ja ajatteli, että vaikka paikalle oikenisi, ei hän hellitä. Mutta kohtapa taasen purkautui huuto:
— Voi hyvä Jumala siunatkoon kuinka se on kipeä tuo mun vatsani!
Miesrukka vetäytyi kyyryyn ja kierähti ojan reunalle tuskissaan kiemuroiden.
Mestari Pettersson jäi säälien seisomaan viereen ja voivotteli:
— Voi, voi sentään, kuinka pitää nuoren miehen joutua, kun on köyhä eikä ole varaa mennä kylpylaitokseen.
Tuskainsakin keskellä täytyi suutarin nauraa:
— Ky-ky-kylpylaitokseen! Voi perkele sentään, mitä puhuu.
— Mihin sinä menet? kysyy Pettersson.