— Lautamieheen.
Se oli juuri Erkki Pyydysmäki. Helpottava välähdys leimahti osaaottavan räätälimestarinkin silmissä.
— Ehkäpä se emäntä sitten keksii jotain, virkkoi hän.
— Sitä minäkin ajattelin.
Suutari nousi, sillä tuska oli hieman hellittänyt.
Kumpainenkin mestareista kulki nyt omalle haaralleen.
* * * * *
Mutta jo palasivat maidonviejät meijeriltä. Taloja kyläkujat täytti karjankellojen kalkatus ja paimenhuudot,l joukkoihin sekaantuivat ja sulivat muutamat takamaille lähtevät työläiskuormat. Lähtijät puhuivat ja hälisivät äänekkäästi, heillä oli mukanaan sirpit, laukut, vieläpä haravia ja viikatteitakin. Toiset parvet kävelivät jalkaisin ruispelloille, ja muutamat jo äkeitä laahuuttaen ajoivat valmistelemaan ruispeltoa pian toimitettavaa uutta kylvöä varten.
III.
Lautamies asteli meijeriltä kotiin. Polvet notkahtelivat omituisesti ja silmistä hehkui katkeruus. Siellä oli taas kerrottu jostakusta kulkijasta, joka oli kylillä, myöskin tällä kylällä, kierrellyt ylistämässä Venäjän oloja. Se oli kuvaillut ihmisille, että Suomen laeista ei ole kansalle mitään hyötyä, ne ovat herrain tekemiä ja järjestetty kaikki herrain eduksi. Nyt kun keisari itse on ruvennut sotimaan kansan puolesta ja aikoo vähentää herrain valtaa, nyt on Suomen herroilla hätä. Mies oli jo mennyt tältä kylältä, kierrettyään mäkirannan ja muutamat tunnetut talot. Mutta sillä oli ollut kiire. Joku sanoi, että se oli pelännyt Pyydysmäkeä ja opettaja Lintumäkeä ja siksi kiirehtinyt pois kylästä.