Hänen huomionsa kiintyi peltoihin ja pellonojiin. Elo makasi osittain sateen lyömänä syvässä laossa, osittain oli vielä kypsymätöntä ja viheriää. Nähdessään tähkäpäiden makaavan kallistuneine olkineen yli ojain hän tuli ajatelleeksi, että ne elävien olentojen tavoin etsivät siten ravintoaan. Maa on hyvää, mutta eihän se voi kasvaa, ei edes mitään tuhoa vastustaa, kun sitä viljellään vain hieman päällisin puolin eikä lannoiteta… Kasvi on silloin niinkuin nälällä kidutettu ihminen kykenemätön vastustamaan mitään tautia, herkkä heittämään elämänyrityksetkin.
Eikä sellainen ihminen saata ymmärtää kansansa asioita, joka ei ymmärrä omiaankaan… Kuinka sellainen voisi ymmärtää suuria, jolle pienetkin ovat ylivoimaisia!
Lautamies Pyydysmäki hymähti katkerasti.
— Köyhyys on kirous! äänsi hän taaskin. Se oli hänen vakaumuksensa. Köyhä ja tietämätön ihminen on helposti kumossa, hänellä ei ole mitään turvaavaa tukiseivästä. Hän oli itse kokenut köyhyyttä. Mutta hänellä oli sen houkutuksia vastaan yritteliäisyytensä ja voimansa. Hän kukisti köyhyyden itse…
— Mutta millä Vuodon Iikkakin sen kukistaa? hymähti hän.
Hän joutui ajattelemaan niitä mäkirannan köyhiä mökkiläisiä, joiden oli saatava jokainen "jumalan eines" työläisenä toisen pöydässä, joiden ovella jo kirkui nälänhätä, kun mies tahi vaimo sattui sairastumaan pariksikin päiväksi. Tämä oli aina tuottanut hänelle huolta, ja omalta osaltaan oli hän koettanut katsoa jokaiselle, ken vain halusi, perunamaata, usein ohramaatakin, lehmänlaidunta ja polttopuuta. Merkillistä oli, että hänen oli täytynyt sittenkin usein havaita omassatunnossa eräänlaista häpeän häivää, kun näitä hyväntekeväisyysalmuja jakeli. Hän ei tuntenut niistä aina täyteläistä iloa. Sillä hänen asioidessaan tällä tavoin täysikuntoisten, rehellisten mökkiläistyöläisten kanssa tuli aina mieleen ajatus, että jos hän olisi tuon miehen housuissa, hän tuskin ottaisi vastaan. Kun kerran ollaan samaa kansaa, eikö se edellytä suunnilleen samanlaisia etuja? Ja vaikka hän itse olikin tyhjästä alkanut, ei hän silti katsonut voivansa vaatia, että jokaisen muun pitäisi kyetä suorittamaan sama urakka. Lahjat ja voimat ovat eri ihmisillä erilaiset.
Ajatus painui uudestaan politiikkaan. Kun kävisikin laatuun antaa nyt ryssän ottaa kokonaan hallitusvalta kokeeksi muutamaksi vuodeksi, lakeineen ja laitoksineen, ja saisi kaiken menetetyn sitten takaisin, niin se vannaan olisi hyvä keino opettaa niitä kaikkia, ruotsalaisia ja suomalaisia, herroja ja kansaa.
— Mutta se olisi liian kallis koe. Ei sellaista, ei millään ehdolla!
* * * * *
Pyydysmäelle oli saapunut sinä aamuna vieraita. Saarimäki oli saarnamatkoillaan osunut tänne ja tullut tervehtimään Iiskaa. Molemmat istuivat puutarhan lehtimajassa, ja tällä kertaa puhui Iiska. Hänen katseensa oli lujasti iskeytynyt Saarimäen silmiin. Tämä kuunteli lempeä hymy huulilla.