— Se on juuri siinä vapaan saarnaajan vaikutuksen epämääräisyys, että hän joutuu minun käsittääkseni yleensä, tekemisiin enimmäkseen vain joukkoihmisen kanssa ja viljelemään siten ylivoimaisesti tunne-elämää. Kun kuulijakunta alituisesti vaihtuu, ei voi seurata henkilöiden sielunelämän kehitystä. Joukkosielun älyelämän mataluus tekee vaikutuksen pintapuoliseksi. Ammatillinen kulkusaarnaaja joutuu yleensä tekemisiin yhteiskunnan pienimpien ja heikoimpien kanssa.
— Joille armonsana on erityisesti osoitettu, keskeytti Saarimäki.
— Niin, niinpä kyllä.
Iiska pysähtyi hetkiseksi ikäänkuin sanoja etsien.
— Niin, niinpä kyllä, mutta ota huomioon, että sitä raamatun kohtaa meidän tuskin on lupa käsittää aivan kirjaimellisesti.
— Ettäkö pitää järki- ja älyihmisille antaa etuoikeus?
— Jollei nyt aivan etuoikeuttakaan, niin samanarvoisuuden minä heille kuitenkin antaisin.
— Jumala ei sitä tee eikä Jeesus. Sanoihan Jeesus, ettei hänen valtakuntansa ole tästä maailmasta, ja myöskin, että hänen totuutensa on salattu toimellisilta ja viisailta, mutta ilmoitettu yksinkertaisille ja pienille.
Saarimäki puhui jo tottuneen saarnaajan paatoksella ja ilmeisellä varmuudella. Nähtävästi yliotteesta hieman hämillään väitti Iiska:
— Minä en pääse siitä, ettei älyihmisen suhde Jumalaankin voisi olla selvempi ja, kuinka sen nyt sanoisi, yhteisymmärryksellisempi kuin hyvin yksinkertaisten ihmisten.