— Se ei ole raamatun mukaista. Nämä uskonasiat kun nyt kerta kaikkiaan käsitetään toisten systeemien mukaan kuin järjen asiat.
Saarimäki katsoi suu ainaisessa hymyssä lempeästi epäilevään toveriinsa.
Iiska myönsi:
— Kyllä minä uskonelämän itsenäisyyden tunnustan ja käsitän…
— Mutta sinä vaadit näissäkin asioissa järjelle oikeutta puuttua asiaan, kyllä minä sen tiedän, keskeytti Saarimäki.
— No niin. Me ihmiset emme käsitä hyvin toisiamme. Toiselta puolen, ethän sinäkään vaadi järjetöntä uskoa? Sehän olisi järjetöntä. Kysymys on korkeintaan siitä, missä tiemme eroavat meidän arvioidessamme järjen oikeuden rajoja.
Iiskan ääni oli nyt jyrkempi. Saarimäki painoi alas jo kielellään pyörivän vastaväitteen, sillä puutarhaan tuli kahvitarjotinta kantaen Iiskan äiti, Pyydysmäen emäntä.
— Viipyi kauan, virkahti emäntä metallisointuisella, heleällä äänellä asettaessaan tarjotinta puutarhapöydälle. — Odotin isää meijeriltä, mutta eipäs häntä kuulu. Mihin lie jäänyt. Vieras tekee hyvin.
Emäntä istui.
— Tuliko suutari-Iikka? kysyi Iiska.