Syntyi yleinen epäjärjestys. Musta hyppi kuin hullu. Matti sitä koetti kiinni pidellä ja kieltää sekä isännälle karjua… Meniskin muuten ja ottais ruoskan pois, mutta musta yllättelee karkuun, se riehuu niin vietävästi, että ajokalut jalkoihin sekautuvat ja Matinkin aatami jo tahtoo nousta.
"Mi-minä olen itse minä!" Samassa sai Matti ruoskasta ympäri korviaan kihelmöivän läimäyksen. — — —
On aamu. Routtinen on jo noussut, pukenut housut ja saappaat jalkoihinsa. Halli pistäytyy kamarin oven raosta sisään ja juoksee häntää heilutellen isäntänsä luokse viisailla silmillään tämän katseita etsien. Mutta Routtisella on pää kipeä ja koiran ystävyys tuntuu tunkeilemiselta ja härnäämiseltä. Hän potkasee sitä jalkaan armottomasti, kovasti ja älähtää:
"Ka hullunako se on tuo koira?"
Kiljahtaen juoksi koira sängyn alle, korvat luimussa, ruumis matalana ja häntä koipien välissä asettui sieltä sitten kummallisen kysyvänä tutkimaan isäntänsä synkeitä silmiä.
Tuossa olisi Routtisen pitänyt osata katsoa vähän syvemmältä hallinsa silmiin! Mutta hän vaan haukotteli väsyneesti, tuijotteli yhteen kohti ja paneusi vihdoin uudelleen makaamaan. Silloin koira tuli sängyn alta, katsahti luihusti vielä isäntäänsä ja meni oven luo, vingahti, raapasi ovea ja näkyi tahtovan kaikella muotoa pois kamarista. Ovi avattiin tuvasta päin ja koira puikahti nähtävällä riemulla pois isännän seurasta — jonka kanssa hän hyvin usein sängyssä makasi.
1894.
Isä on Ameriikassa.
Samoin kuin tuhansille muille, talollisille ja mökkiläisille, oli Vareslahden Mikollekin ensin "pistänyt päähän" ajatus Ameriikkaan menosta. Siitä se rupesi tehomaan ja paisumaan, kunnes se sydäntalvella, tuossa tammi- ja helmikuun aikoina tuntui jo vieneen miehen auttamattomiin. Se ei ollut enää kalvea ajatus, jota saattaa sietää, se oli paisunut mokottavaksi sydämmen tuskaksi. Ajatus jo eli aivan Ameriikan "toiveiden vuorilla" ja kaakerteli siellä etsien tuota ikuisesti etsittyä elämänkiveä.
Ensin se oli ollut vaan yksityinen salaisuus, Mikko kärsi ja iloitsi vaan itse ajatuksistansa. Mutta erään kerran kun vaimo tuskitellen vaikerteli, että "kun ei tämä kitu näy meidän mökistä koskaan loppuvan", silloin Mikko puhkasi paiseen ja sanoi: "Loppuu se, kun lähden tässä kevätpuolella Ameriikkaan."