Mutta sittenkin pidän enemmän itsestäni silloin, kun saatan istua alallani, unohtaa päivän harrastukset ja muistella entisiä aikoja. Kuvittelen silloin aina mielessäni, että minulla on kokemusta. Luultavasti kuvittelen kokemukseni suuremmaksi kuin se onkaan. Siitäpä syystä en siitä kerskaa. Mutta sitä en voi auttaa, että kokemukseni panee minut vähän väliä huokailemaan: "voi kun olisin vielä kahdeksanvuotias!"
1891.
Himojensa herra.
"Ähäh! … tphyi!… Se on tottatosiaankin inhottavaa, kerrassaan eläimellistä! Istua ja kävellä tässä päiväkaudet ja imeä posket lontossa juuri kuin olisi henki kysymyksessä. Piru itse lie ollutkin mukana, kun tupakka keksittiin … ihan epäilemättä! Mitenkäpä voisi muuten käsittää tätä himoa, tätä … tätä … hm, sanalla sanoen, tätä elämistä tupakan savussa… Kun piippu pitää olla aina, i-han a-li-tuiseen ham-paissa kuin mikäkin koukku eli keppi, tahi sikari kuin mikä tulppa… Hyvä isä! Olenko minä sitten vasikka, joka en kykene luopumaan siitä, mitä inhoon!"
Herra Sukanen viskasi piipun, jonka varressa öljy korahteli, pöydälle. Häntä niin kovin inhotti, tupakka maistui niin ilkeälle, kieltä poltti ja suu tuntui olevan kuin parkittu. Ei yksinään tuo piippu inhottanut, sillä se oli oikea, tavallisen hyvä piippu, olipa sieväkin. Hän oli sen ostanut hiljakkoin ja piti siitä ensi päivinä oikein paljon, s.o.: hän poltti sillä ihan yhtä myötään. Se ei siis nyt enään ollut uusi, siitä oli sen ensi viehätys kadonnut, mutta siltä oli se kuitenkin piippu, oivallinen piippu. Siihen ei hän siis ollut erittäin suuttunut, vaan koko järjestelmään, pitkävartisiin, lyhytvartisiin piippuihin, sikareihin ja paperosseihin — kaikkiin! Hän, näetten, oli ensi luokan tupakan polttaja… Ei hienointa eikä karkeaintakaan laatua, mutta sillä tavalla ensi luokan, että hän poltti melkein ihan lakkaamatta.
Sukanen oli polttanut koko pitkän päivän. Sitten illalla lie hänellä ollut vähän ikävänlaista kynätyötä, niin hän koetti sitä saada hupaisemmin kulumaan polttamalla tupakkaa oikein ihmeesti.
Hän herkutteli tupakalla, tämä miekkonen, poltti sikareja ja kun niihin kyllästyi, niin paperosseja ja paperossien perästä seuraa järjestyksessä pitkä- ja lyhytvartiset piiput, yksi toisensa perään ja Rettigin kasakat.
Mutta joskus sai oikein kyllikseen niinkuin nytkin. Silloin ei enää mieli tehnyt! Tietäähän sen mitä se on, kun ensi luokan tupakan polttaja saa kylläkseen tupakasta? Kyllä se on hyvin kumma tapaus. Hyvä isä sentään, kumpahan ei olisi tuohon vaivaiseen tapaan tullut ikänä itseänsä totutetuksi! — tulee silloin ajatelleeksi. Tuo toivo saattaa olla niin sydämmellinen, että saattaa sylkäistä inhosta… Tosiaankin, jospa tupakka olisi silloin niin kaukana kuin pippuri kasvaa!
Ja herra Sukanen sylkäsi todella inhoten, päätti ajatuksistaankin poistaa koko tupakan ja syventyä työhönsä ilman tupakkaa.
"Olenhan minä ihminen, mies, hän ajatteli, mies, jolla on omaa tahtoa?
Jumaliste! minä olen Matti, jos en vielä kerran luovu tupakasta!"