Hän innostui tuosta ajatuksesta niin, että herkesi työstään. "Tupakastahan on niin tuhatta laatua vahinkoa: ruokahalu katoaa, työnhalu katoaa, niin ainakin sanotaan ja miks'ei se niin olisi, — aika kuluu hukkaan, terveys turmeltuu ja rahan häviö sitten!"
"Jaa, rahan häviö, sepä se juuri onkin … noin kaksi, kolmesataa markkaa vuodessa… Tuhat tulimaista!"
Tuota miettiessään hän yhä enemmän innostui asiaan, mutta sen ohessa alkoi taas uudestaan tehdä mieli tupakkaa.
"No menköön nyt sitten yksi piipullinen vielä … yksi piipullinen sinne eli tänne… Minä luulen, että se nyt taas jo sentään maittaa."
Piippu alkaa pölytä ja työ sujua. Vaan yht'äkkiä valloittaa koko miehen tuskallinen tunne. "Herran ihme tätä siivoa tässä pöydällä! Kaksi tuhka-astiaa kukkuroillaan kaikenlaista tupakan roskaa. Papereillekin on tupakan poroa varissut, ja uh!" piippukin kaatui ja luonnollisesti oksensi tuhkansa papereille!
Sukanen asettuu ivallisena syrjästä tarkastelemaan tuota epäjärjestystä, ikäänkuin perinpohjin kukistettua kilpailijaa. Sitten hän suurellisesti, juhlallinen katse silmissä kokoilee kaikki tupakkavarat pöydältä ja kätkee ne piironkinsa alimmaiseen laatikkoon.
Istuu sitten, tyytyväinen ja päättäväinen sävy kasvoilla, uudestaan työhön. "Se on päätetty asia!"
Mutta päätös, teko, on niin suurellinen, mieli pysyy niin aaltoilevana, että vakava työnteko ei onnistu. Hänen täytyy saada asia muillekin tiedoksi. Lähtee kertomaan talonväelle, että nyt ne on sanottu jäähyväiset tupakalle ihan kerrassaan. "Kuinka, miten?" kyselivät. "Mitenkö? No siten tietysti, että olen lakannut tupakoimasta. Kaikki tupakkatamineeni järjestin piirongin alimaiseen laatikkoon. Olkoon siellä ijänkaiken. Minä tahdon näyttää, että olen mies, jolla on oman tahdon voimaa."
Kaikki rupesivat yhteen suuhun ihmettelemään, jopa epäilivätkin: saa nähdä kuinka kauvan tuota kestää.
Sitten hän näki nuoria miehiä piiput suussa niitä oikein hartaasti imemässä.