"Noo, niin, mutta johan siellä nyt ensin katsomassa täytyy käydä, jos on tilaakaan."
"No menee, ja menee kohta."
Tuo oli äreä käsky. Näki kyllä, että se tuli vasten tahtoa, vasten syvää vakaumusta. Mutta siihen tuntui pakoittavan pelko siitä ettei poika kenties pääsisi ripille. Toiselta puolelta kiihoitti ajatus, että tuossa ehkä saattaisi tehdä pientä kiusaa ja näyttää mahtiansa, pakottaa "sen herran" ottamaan pojan puolilukukaudessa. Sillä hän itseään lohduttikin.
"Vaikka kyllä mä pahoin pelkään, että se oppii siellä niin laiskaksi, että…" murahti hän vähän ajan kuluttua.
"Mahtaneeko tuo nyt sentään…"
"Oppii siellä", urisi poikakin myrryisen näköisenä istuen yhä penkillä.
"Ole sinä ääneti!" kielsi äiti, "minä annan opettajalle luvan, että saa sua, lyödäkin, jos et ole ahkera."
"Se on vale", sanoi poika hiljaa, suurella varmuudella.
"Hääh?" kysyi äiti hymyillen, ikäänkuin sisällisesti riemuiten pojan sukkelasta vastauksesta.
Poika kuuli, että äitiä oli miellyttänyt hänen tuumansa, vilautti salaisesti isää ja näki, että tämäkin hymyili. Miska sai yht'äkkiä niin miellyttävän tunteen, että naurahti. Isäkin hörähti: