Sitten niitä seurasi kerta kerran perään. Opettaja tutustui yhä enemmän oppilaaseensa, muun muassa siinä suhteessa, että Miska oli tavattoman laiska ja kurillinen. Tähän aikaan rupesi hän jo kantelemaan koulusta kotiin. Hän keksi sukkeloita valheita opettajan päälle. Vanhemmat uskoivat niitä ja opettajaparka sai monasti kuulla nimensä.
Eräänä iltana karkasi Miska laiskanluvuilta ja varusti itsensä kotiin tullessa ovessa heti täyttäkurkkua itkeä kollottamaan.
"No mikä nyt on? mikä sun on?" tutkittiin monella suulla.
Opettajan sanoi lyöneen, kun ei hän oikein hyvin osannut lukea ulkoa.
Isä julmistui: Vai sellainen tässä nyt mänttäämään ihmisten lapsia!… Äiti sanoi, että sitä vartenhan se on opettaja, että pitäisi opettaa… Ei suinkaan hänellä ole mitään valtaa hullun tavalla mäntätä ihmisten lapsia…
"Hakee huomenna kirjat pois!" sanoa jyskytti isä.
"Helposti saakin hakea, kuka siellä uskaltaa poikaa pitää, mänttää pian vianalaiseksi", mietiskeli äiti.
"Jos minä viitsin mennä sinne, niin…" uhkaili isä.
"Ei sinne sovi sun mennäkään, suutut pian niin kovaa että … vahingolle", muistutti emäntä.
Isäntä nauroi mielihyvissään emännän tunnustuksesta, sanoi että kyllä hän pian näyttäisi sille…