Opettaja haki pojan kapineet.
"Tässä ne ovat", sanoi. "Minä olen muuten hyvin mielissäni päästessäni siitä pojasta, se on pahankurinen ja laiska."
Emäntä joutui hämille, mutta luonto tahtoi nousta:
"Johan niissä poikamukuloissa aina tahtoo olla, mutta … ei suinkaan niistä järjettömällä mänttäämisellä ainakaan mitään tule."
"Mitä emäntä sillä tarkoittaa? Onko poika kertonut, että minä olen häntä lyönyt, vai?"
"Noo, itsepähän tuon tiedätte."
"Kuulkaa, sanoiko poika, että häntä on lyöty?"
"Kyllähän se tiedetään, että täällä lapsia lyödään."
Opettaja hillitsi itseänsä,
"Minä uskon teidän poikanne kertoneen teille, että häntä on täällä lyöty. Mutta minä vakuutan, etten ole häntä lyönyt, en kertaakaan. Olipa se oikein totisesti onni, että otitte hänet pois, sillä semmoinen junkkari saa koululla paljon pahaa aikaan. — Nyt minun täytyy lähteä tunnille. Hyvästi!"