Tuli selville, että kyökissä oli puhuttu jostain emännästä, joka oli sekautunut omituiseen parjausjuttuun, josta uhkasi tulla oikeudenkäynti.
Laivurinen meni iloisena syömään leperrellen heränneen Lyylin kanssa. Nuoremmat lapset Otto ja Lempi nukkuivat jo. Ennenkuin isä rupesi syömään, kävi hän lasten vuoteen luona. Herättänytkin hän olisi ne, mutta äiti pelkäsi, että he alkavat itkeä ja parkua. Täytyi jättää se ja ainoastaan kuvitella mielessään, miten hän nyt ryskyttäisi ja leikkisi heidän kanssaan, jos he olisivat valveilla.
Ruvettiin syömään.
Laivurinen kertoi pöydässä, että henkivakuutusyhtiöltä oli nyt tullut kieltävä vastaus hänen vakuutushakemukseensa.
"Todellako?" huudahti rouva, ilmeisesti pelästyneenä.
"Todella, tietysti. Mutta en minä siitä nyt sentään niin suuria välitäkään." Mutta rouvan näkyvä mielenliikutus sai Laivurisen kärsimättömälle tuulelle.
"Mitähän niitä joutavia puuhaakaan", virkahti muori, ahkerasti lipitellessään puuroa suuhunsa, "menoja on muutenkin."
"Sinun tautisi on sitten varmaankin jo hyvin arveluttavalla kannalla", jatkoi rouva katsellen kiinteästi miestään.
"Hm, luultavasti", äänsi Laivurinen.
"Miksi ei mennä Rannaston Tiinan pariin, että se keittäisi lääkettä. Kyllä tauti menisi. Mutta kun ollaan niin kovin, ettei", paneskeli muori.