"Mitä ollaan?" kysyi Laivurinen hymyillen.
"Herrasia."
"Älkää, äiti, eihän tässä nyt tarvitse ruveta riitaa haastamaan", pyysi
Laivurinen.
"Riitaa! — sys siunatkoon, vai riitaa! Kun koetan teille hyvää opettaa ja neuvoa, niin se on riitaa", rupesi muori. Hän lopetti pian syömisensä ja meni muristen pois. Rouva oli pysynyt koko ajan sanakiistasta erossa; se teki Laivuriselle hyvää. Muorin mentyä he kumpainenkin hymähtivät, ja Laivurinen otti iloisemman katseen.
"Mutta kyllä sinun, hyvä ystävä, täytyy taas ensi tilassa käydä lääkärin luona ja antaa tutkia itsesi, onko se aina pahenemassa."
"Ei se pahentunut ole, enkä minä lääkärin luo mene, ennenkuin olen edes ne lääkkeet käyttänyt, mitä minulla nyt on."
"Tunnetko sen sitten varmaan?"
Laivurista liikutti vaimon omituisen vieno ja hellä katse sekä ääni.
"Ei nyt vielä sentään tiedä sitä surra", virkahti hän.
"Mitä sitä?"