"Niin, kuolemaa pelätä."
Vaimo alkoi itkeä,
"Minua vaan peloittaa", hän sanoi, "että tautisi on jo pahalla jälellä, kun ei henkivakuutustasikaan hyväksytty. Tauti kumminkin lienee syynä ollut. Ja silloin kun tarkastettiin, et vielä itse tietänytkään kivustasi paljon mitään."
"Toivotaan sentään; jos nyt jo itkemään ruvetaan, niin kuolemme itkuun", päätti Laivurinen ja nousi pöydästä. Samassa herahti nauramaan.
"Katso!" sanoi hän ja osoitti Lyyliä, joka oli nukahtanut tuoliin, missä oli lautaseltaan puuroa syönyt.
Molemmat nauroivat. Lapsen pää oli suloisesti valahtanut rinnalle. Äiti meni korjaamaan vuoteelle ja Laivurinen pistäysi omaan huoneeseensa.
Hän oli juuri aikeissa istua, mutta samassa tuntui kuin jokin aate olisi päässä kypsynyt varmaksi päätökseksi, ja hän virkahti:
"Jaa, niinpä teenkin ja heti. Kello on vasta 8… Sen minä totisesti teen." Hän pisti päällysnutun yllensä ja huusi Liinalle, että aikoi käydä Airaksisessa. Rouva tuli kummastelemaan, kun näin myöhään. Mutta sitä ei Laivurinen ehtinyt paljon kuunnella.
"Ei Airaksinen sitä kiellä, on hän siksi ystäväni", jupisi hän ulkona mennessään. "Hänen täytyy taata minulle sellainen laina… Sellainen vain, että saan maksaa Vaittiselle… Minun täytyy päästä hänestä erilleni ehdolla mil-lä hy-vän-sä!"
"Ja rauhaa perheeseeni, rauhaa minä tahdon! Ostan mökin tuolle äitivanhalle ja elätän siellä. Maksoi mitä maksoi! Mutta rauhaa minä tahdon, ennen kaikkea Liinalle."