"Ja sitäkin pelkään, että jos sellaista kauemmin kestää niin… Sillä kyllä minä varmaankin rakastan vielä sitä muorirukkaa, niin oikullinen kuin hän onkin.
"Ja leimaus sentään! Jospa kerran pääsisi vapaaksi siitä ajatuksesta, että mulla on Vaittiselle velkaa."
Kuin tuulessa riensi hän kylän läpi. Airaksisen puoti oli vielä auki ja kauppa käynnissä. Astuessa puotiin hervaisi häntä oudosti ja syntyi yhtäkkiä ajatus kääntyä takaisin. Mutta hän astui kuitenkin sisään. Heti osoitti puotimies kamariin menemään ja kehui, että kauppias on siellä. Hän oli oudosti hämillään; vaivasi ajatus, että nuo ihmiset jok'ikinen lukevat hänen ajatuksensa ja katselevat surkutellen. —
"Oo! Mutta mikä erinomainen miehen nyt sai matkaan? Painahan puuta, velikulta." Sillä tavoin otti Airaksinen vastaan. Laivurinen säpsähti. Ajatteleekohan se sitä viittä sataa markkaa, josta on takuussa? leimahti Laivurisen mielessä heti kysymys. Vai on tämä erinomaista, ajatteli hän kohta … Erinomaista… Vai näyttää tuloni erinomaiselta ja harvinaiselta? Hm… Tärkeitä asioita, ajattelet. Eipähän niinkään tärkeitä, et saa tietää vaikka…
"Mitä kummaa siinä sitten?" ehti hän vihdoin kysyä, joka hermo valmiina tarkkaamaan, sanoisiko Airaksinen jotain, mistä kävisi päättäminen, että hän aavistaa.
"No perhana, istuhan. Eihän sinua saa enää nähdä kuin rahan edestä."
Laivurinen sävähti punaiseksi kuin veri ja teki turhan nauramisyrityksen.
"Rahan edestä?" äänsi hän, enemmän matkien, kun ei ollut muutakaan sanottavaa.
"No, no älähän suutu sentään. Kaikissa tapauksissa: alatko virkistyä?"
"Enpähän tiedä. Mutta en minä joudakaan istua. Tahdoin ostaa vain yhden kirjan paperia. Tuletko antamaan vai?"