"No?"
"Vierus on kuollut."
"Kuollut?!" äänsi Laivurinen hiljaa. Suu valahti auki, ja silmät jäivät tajuttomasti tuijottamaan Nerkkulaan.
VII.
Nerkkula oli mennyt. Laivurinen istui synkkänä, mutta jotenkin tyynenä pöytänsä ääressä. Pääasiallisesti ajattelutti häntä nyt se, miten hän sanoisi vaimollensa tämän, ettei se hänessä erityistä hämmästystä herättäisi… Jos kovin pelästyy, jos rupeaa itkemään … ja miksei itkisi, kun 500 tulee entisen selkään… Ja hän kun ei ole tiennyt koko tästä asiasta … se tulee ihan aavistamatta hänelle…
"Vierus kuoli… Sopiva ja varma keino päästä veloistansa." Hän naurahti kummallisesti. Samassa johtui mieleen: jos Liina sattuisi nyt tulemaan, niin kysyisi hän varmaan syytä huoleeni, sillä nyt epäilemättä näytän sellaiselta… Mitä sanon hänelle? Millä selitän? Tätä asiaa täytyy valmistaa ennenkuin sen hänelle ilmaisen…
Häntä vapisutti. Mutta heti seurasi miellyttävä tunne siitä, että vielä oli tilaisuutta lykätä ilmoittaminen tuonnemmaksi! Johtui mieleen ottaa joku kirja käsille. Jos Liina tulee, niin olen lukevinani; sehän on selvä syy miettiväiseen ulkonäköön… Pitää vain olla joku mietityttävä kirja…
Hän hiipi varpaillaan kirjaston luo, etsi sieltä kuumeentapaisesti ja otti vihdoin Ryeggin kasvatusopin. Hän kävi jälleen istumaan kuin varkain. Saatuaan kirjan eteensä auki ja ruvettuaan lukemaan (sen tähden vain että näyttäisi lukevan) tunsi hän hyväätekevän pudistuksen itsessään. Nythän minulla on täysi syy olla ajatuksissani!
Aivan odottamatta kiintyi hänen huomionsa syvemmältä seuraaviin lauseisiin:
"Siveydelliseen vapauteen määrätty ihminen on oma tarkoituksensa; hän ei voi, niinkuin jokin asia tulla välikappaleeksi. Me emme kasvata ihmistä sen vuoksi, että hänestä olisi muille hyvää, vaan että hän ensikädessä itsellensä jotakin oikein olisi."