"Hm."
"Me emme kasvata ihmisiä sen vuoksi", luki hän uudelleen kertoen koko lauseen.
"Niinpä tosiaankin", päätti hän iloisesti, "sehän on oivasti lausuttu … tarkoitus nimittäin on oivallinen."
— Kasvattaa ihmistä ainoastaan itseänsä varten … sehän onkin luonnollista, ajatteli hän… Jos joku kasvatetaan muita varten, on se ikäänkuin hevosen taikka teuraseläimen kasvattamista: palvelemaan, uhrautumaan muille, uhraamalla omat etunsa…
Mutta elänkös minä itseäni varten?… Jos niin on laita, missä nyt on tuo elämä?
Hän rupesi käsi poskella miettimään … kaivoi ja penkoili ajatuksillaan siinä kuin aarteen kaivannolla.
— Sanalla sanoen, jos nyt minä esimerkiksi olisin — minä nyt vain kuvittelen sitä — että olisin kasvatettu ja itse kasvattanut itseäni, omaa, yksilöllistä itseäni varten, niin minä, esimerkiksi, en olisi mennyt takaamaan Vierusta. Ja sitten, nyt kun olen kyllästynyt yhteiskunnallisiin harrastuksiin, kun eivät ne minua hyödytä aineellisesti, — päinvastoin: ne vahingoittavat, oikein aikalailla vahingoittavatkin! — minä saattaisin niistä yhtäkkiä luopua ja ruveta harrastamaan omia, yksityisiä etujani aineellisella alalla… Niin juuri, aineellisella alalla… Sepä minua nyt totta vieköön huvittaisikin! Nyt olisin valmis mihin juutalaistemppuun hyvänsä, kun vain saisin voittaa, voittaa ja rikastua!…
Häntä värisytti omituinen kiihko.
"Sanalla sanoen, jos olisin pitänyt vähemmän esitelmiä, lahjoitellut vähemmän listoihin, tuhlannut vähemmän aikaa sanomalehtikirjoituksiin ja olisin sen sijaan ansainnut rahoja sivutoimilla, luvallisilla ja luvattomilla keinoilla niinkuin muutkin, jotka tulevat hyvin toimeen, — niin minä olisin hyödyttänyt itseäni. Ja sehän se on pääasia! Nyt olisin kunnioitettu mies, varakas mies… Jaa'a ja minulla olisi paljon enemmän ystäviä!"
Hän vaipui taas mietiskelemiseen.