"Oi, miksi sinä, Eero, olet ruvennut kohtelemaan minua sillä tavalla kuin minä olisin aina liikaa?" Hän lausui lopulta niin kiireesti kuin olisi tuo kaikki ollut ulkoa opittu läksy. Lopuksi ei hän voinut enää pidättää itseänsä, vaan purskahti valtavaan itkuun.
Eeron sydän löi kovasti. Syyllisyyden tunto ja samalla puolustava ritarillinen ajatus, että hänen oli koetettava yksin kestää surut, taistelivat hänessä kovaa taisteluaan; sydän joudutti tekemään pikaista päätöstä, sillä asema oli kovin hankala ja selvitystä vaativa.
Vaimo itkeä nyyhkytti vieressä, ja mies aprikoi, millä lakkauttaisi itkun?
"Kuule, minulla on kyllä huolia, ja jos sinä vielä itket, niin…" Miehen ääni värisi. Hän joutui neuvottomaksi, kun huomasi kohta, että oli sanonut jotain hyvin tyhmää… Huolia!… siitähän vaimo heti pääsee tolalle.
"Minä kyllä näen, että sinulla on huolia", sanoi vaimo. "Mutta luuletko minulle olevan huokeata nähdä sinun huolehtivan ja olla itse tietämätönnä sen syystä. Etkö sinä tiedä, että epätietoisuus on hirveämpi kärsiä kuin tieto?… Ja luultavasti asia koskee minua yhtä likeisesti kuin sinuakin?"
Laivurinen katsahti sävähtäen vaimoonsa, kun kuuli viime lauseen. Hän tunsi seisovansa nöyryytettynä kuin tuomarinsa edessä. Hän pelkäsi kuin paha poika, joka toisten joukossa on juuri osoittanut suurta sankaruutta, mutta joutuessaan isän rangaistavaksi tuntee mitättömyytensä. Mielessä vilahti ajatus, että hän on sanomattoman kelvoton mies, vieläpä rikollinenkin. Tuo kaikki kiiti suhisten läpi aivojen. Lopuksi hän unohti kokonaan vastata vaimolleen.
"Olenko niin kehno vaimo, etten ensinkään ansaitse luottamustasi enää?… Ja luuletko, ettei minullekin varma tieto olisi parempi kuin epätietoisuus?" virkkoi vaimo taas.
"Mitä sinä aavistat?" oli Laivurinen vähällä kysyä. Mutta sen hän jätti ja ähkäisi tuskaisesti:
"Älä puhu sillä lailla!… Puhu toisin, armeliaammin…" Hän tyrskähti kerran, ikäänkuin kovasti pakkautuvaa itkua pidätellen. Sitten liikahteli kuin kuumeessa, siirsi tuolin vaimonsa tuolin viereen, otti häntä kädestä, puristi sitä hiljaa, mutta ei voinut katsoa silmiin. Vaimon kasvoille nousi silmänräpäyksessä hellä, osanottava ilme.
"Kuule, kuinka se on?… Onko sinulla keuhkotauti, Eero?" Hän nosti kätensä kaulalle.