"Sitäkin epäilen", mies sanoi. Mutta oikeastaan hän itse, nyt tässä, piti sitä pikku asiana. Hän kuitenkin äkkäsi, että vaimo pitää sitä pahimpana… Eikä hän itse usko tautia vaaralliseksi…
"Kuule, Liina… Minä olen tehnyt sinua ja lapsia kohtaan suuren rikoksen!" Laivurinen melkein huusi viimeisen sanan.
Vaimo hämmästyi.
"Minkä rikoksen?"
Laivurinen tyynnytti itseään ja aikoi ruveta selittelemään, eikä se enää niin vaikealta tuntunutkaan kun oli saanut tuon ensimmäisen sanan sanotuksi. Mutta hän pidättyi puolisanaan. Viereisestä huoneesta kuului:
"Herra laskee raskaan kuorman meidän päällemme, mutta hän myös auttaa meitä." Molempain puolisojen korvat kiintyivät siihen. Muori tuntui ulkomuististaan niitä kertoilevan, hiljalleen tassutellessaan.
"Eei … ei hän tule auttamaan tällaisissa asioissa, ei!" sanoi Laivurinen tavattoman katkerasti, ikäänkuin olisi otaksunut muorin tuota hänelle sanoneen.
"No mutta, sano jo … mitä?"
"Kuule … kun Vierus on kuollut ja minä olen hänellä takaajana viidensadan markan lainassa."
Nyt oli kivi vierinyt sydämeltä, sen tunsi asianomainen itse paraiten.
Hän aikoi polttavalla kiireellä selittää asiaa tarkemmin.