Hän katsahti kiihoittuneena ympärilleen, ikäänkuin vastausta odottaen.
Nähtyään, ettei kukaan aio vastata, jatkoi hän:
"Kristillisyyttä ihailen korkeimpana ihanteenani. Mutta oikein tosikristittyä on vaikea tavata, ainoastaan joitakuita sellaisia tunnen. Mutta se, että sellaisia tunnen, vahvistaa minunkin uskoani", lopetti hän mietteissään, aivan kuin olisi noita ihanteitaan paraillaan sielunsa silmillä katsellut.
"Minä ikävöin ja kaipaan aina jotakin, en usein tunne itsekään mitä", jatkoi hän melkein kuin itsekseen. "Mielikuvitukseni muodostelee aatteitani, täydentelee ihanteitani, tuottaen siten hengelleni tyydytystä ja iloa, kaipausta ja surua aina sen mukaan minkälaisilla aloilla se kulloinkin liitelee."
Oltiin hetkinen hiljaa.
"Järki, järki", äänsi Tolvanainen vihdoin ja katsahti kirkkoherraan.
"Järki", myönsi kirkkoherra.
"Järki, järki", uudisti Tolvanainen innostuneena esimiehensä kannatuksesta.
"Järki!" kiljaisi Laivurinen luonnottoman kovasti. "Millä minä muulla tutkin tällaisia asioita kuin juuri järjelläni? Ei minulla ole muita apukeinoja. Ja mitäs on teologia muuta kuin järjen muovailua?"
"Hiljempaa!" sanoi kirkkoherra ankarasti. "Sen perästä mitä tässä olen kuullut ja mitä olette puhunut, on minun mahdoton antaa teille valtakirjaa."
Laivurinen vavahti. Hän oli jo melkein unohtanut, että oli siitä kysymys.