"Minnekähän se isäntä tästä?…" alkoi pappi kahvista kiitellessään, koettaen näyttää leikkisältä. Leikkiähän tämä on koko juttu!
Mutta rouvan kasvot vääntyivät omituisesti, kun hän aikoi vastata. Jo ovessa hän meni, kun vasta selkänsä taakse ilmoitti:
"Makaa… Hän on kipeä."
Itkemään kuului rouva rupeavan, kun oven jäljestään kiinni sai.
Johtokunnan jäsenet katsahtivat toisiinsa. Sitten rupesivat pappi ja
Tolvanainen keskustelemaan siitä ja itseänsä puolustelemaan. —
"Ei tästä niin olisi pitänyt suuttua", arveli kirkkoherra, "pitäähän jokaisen ihmisen sietää arvostelua ja muistutuksia."
"Ja rovastia kohtaan osoittaa tuollaista uppiniskaisuutta!" huudahti Tolvanainen. Kun pappi näkyi äänettömänä hyväksyvän tämän mielipiteen, rohkaisi se Tolvanaista jatkamaan. Hän päätti mennä katsomaan toiseen huoneeseen, ehkäpä aikoi nuhdellakin opettajaa. Kirkkoherra kielteli parilla sanalla ollen sitä mieltä, että heidän tulisi lähteä jäähyväisiä sanomatta, kun isäntäväki kerran heitä pakoilee. Mutta Tolvanaista ei enää voinut mikään pidättää. Hän kuiskutteli jotain "kunnan omista huoneista", meni raottamaan ovea ja kurkisti sisään.
"Onko opettaja täällä vai?" hän kysyi. Sielläpä näkyi olevan, makasi vuoteessa paksun peitteen alla, ja rouva valmisteli vieressä jotain lääkkeitä. Kaksi lasta nojaili hiljaisina ja äänettöminä vuodetta vasten. "Onko opettaja tullut niin kipeäksi, että oikein makuulle?…" kyseli Tolvanainen ja astui sisään. Sairas makasi kasvot seinäänpäin. Rouva käänsi Tolvanaiselle selkänsä, ja lapset tuijottivat pelokkaina vierastaen häntä. Kun Laivurinen kuuli, että joku tuli sisään, käänsi hän äkkiä päätään ja katsahti, mutta kääntyi jälleen. Nyt tuli kirkkoherrakin huoneeseen, ja rouva työnsi lapset kyökkiin.
"Vilustunut?" kysäisi pappi, kun oli vähän aikaa äänetönnä katsellut sairasta, jonka ruumis vähän väliä värähteli vilun vaikutuksesta. Sitten hän alkoi kysellä mitä lääkkeitä rouva käyttää sekä neuvoi hyvänsävyisesti yhtä ja toista. Vihdoin hän astui likemmäksi.
"Meidän kokouksestamme luultavasti ei nyt enää tule mitään?" Hän teki tämän kysymyksen Laivuriselle. Tämä ei vastannut kohta, mutta hengenvedoista voi päättää, että hän valmistausi jotain sanomaan.
"Niin … mitäpäs siitä", hän virkahti vihdoin, "ettehän te anna minulle valtakirjaa!" Hän käännähti vuoteella niin, että kasvot tulivat näkyviin. Niissä asusti kuumeen puna. Hengitys oli hätäilevä ja raskas.