Pappi alkoi hyvin ystävällisesti ja isällisesti selittää, miten he olivat veljellisestä rakkaudesta päättäneet varoittaa ja neuvoa häntä pois sellaisesta ajatussuunnasta. He pitävät — "se oli aivan koko johtokunnan mielipide" — Laivurista kyllä hyvänä opettajana eivätkä mitenkään laskisi häntä pois muuttamaan. Eikä hänen mielestänsä Laivurinen nyt valtakirjaa tarvitsekaan, "ei suinkaan tässä nyt semmoista tule kysymykseen. Kun paranette, niin ehtiihän tuon sittenkin." Sitten hän kääntyi juttelemaan Laivurisen sairaudesta ja alkoi tätä kehoittaa kuulemaan rakkauden ääntä… Siinä hän takertui hiukan. Tolvanainen oli jo ison aikaa näyttänyt levottomalta. Nyt hän tarttui kiinni kuin haukka ja pisti väliin:
"Niin, rakkauden ääntä!" Tämän hän aivan kuin hengen pakotuksesta huudahti. "Rakkauden ääntä on jo aika kuulla, sillä kirves on laskettu sinunkin elämäsi puun juurelle. (Laivurinen käänsi ähkäisten kasvonsa pois.) Et tiedä aikaa, et hetkeä, milloin kuoleman Herra tulee ja kysyy, missä on sinun leiviskäsi. Paljon antoikin Herra sinulle, sinä olet niitä viiden leiviskän palvelijoita. Mutta oletko varma, ettet ole kätkenyt leivisköitäsi maahan? Oletko varma, ettet kaupotellut niillä vaan irstasta, Herralle kelpaamatonta tavaraa, sellaista tavaraa, maailman viisautta ja himoja, jotka ovat Herralle kauhistus?"
Puheensa lopetettuaan jäi Tolvanainen uhkaavan näköisenä tuijottamaan kirkkoherraan. Syrjäinen saattoi siitä saada sen käsityksen, että viimeinen kysymys tehtiin kirkkoherralle. Hän oli ehkä tavoitellut hyväksymiskiitoksia papilta. Tämä ei kuitenkaan ruvennut kiittelemään, sillä kasvoilla oli tyytymättömyyttä osoittava ilme.
Rouva Laivurinen liikkui levottomana huoneessa, milloin korjaten jotain pöytäpeittoa, tuolia tahi muuta sellaista, ja katsahti tuon tuostakin hermostuneesti Tolvanaiseen.
Kirkkoherra iski kuudennokselle nuhtelevasti silmää ja viittasi kieltävästi kädellään. Tolvanainen ymmärsi sen kehoitukseksi jatkamaan, ryähti ja alkoi:
"Eikö…"
Sairas liikahti levottomasti ja ähkäisi huomiota herättävästi.
"No Tolvanainen!" pääsi papilta kuin vahingossa syvästi moittiva huudahdus. Tolvanaiselle pidättyi sana puolitiessä suuhun ja hän jäi uteliaasti kyselevänä tuijottamaan pappiin.
"Älkää puhuko", kuiskasi pappi uudestaan, varaksi. Hän oli levoton kuin pahantekijä. Jos menee pois ilman selvityksiä, näyttää se tyhmältä, jos ei mene, näyttää sekin tyhmältä.
Rouva läheni vuodetta ja paranteli luisuneita peitteitä.