"En minä tiedä … näyttää siltä, kuin ei hän paljon välittäisi mistään seurasta. Hän on niin kärty ja kiukkuinen."
"Hän on, se on totta se", myönsi Bendell.
"Ja minä arvelen", jatkoi Airaksinen, "ettei hän nyt vielä ole niin huono, ettei voisi päivillä pistäytyä naapurissa, hänellä kun on kyllä aikaa."
"Onpa niinkin. Mutta se juuri on synkkämielisten tavallisia tapoja, että he karttavat ihmisiä. Heitä pitäisi muitten etsiä ja tunkeutua heidän pariinsa ja koettaa siten poistaa tuota yksinäisyyden ikävää."
"Hm."
"Tänäpäivänä pitäisi siellä olla, Laivurisen luona, koulun johtokunnan kokous virkavahvistuskirjan antamista varten Laivuriselle", tiesi emäntä, joka nyt tuli takaisin huoneeseen ja kuuli miesten juttelevan vielä hänestä.
"Ai, jaa, se on totta se! No saas nähdä, viitsivätkö olla niin hävyttömiä, että noiden liikkuvien huhujen johdosta alkavat häntä kiusata", arveli Bendell.
"Tuskinpa sentään", sanoi Airaksinen. "Kyllä tosin Tolvanainen tässä eräänä päivänä kertoi siitä ja vakuutti, että hän tekee ainakin muistutuksen, mutta tuskinpa siitä tulee mitään."
"Eivät ne kehtaa, semminkin jos Laivurinen on itse paikalla."
Puodista alkoi kuulua kovaäänistä puhetta, jonka ohessa tuontuostakin mainittiin Laivurista. Se herätti huomiota; Airaksinen meni likemmäksi ovelle kuulemaan ja siirtyi siitä vihdoin puotiin. Puodissa oli useita ostajia, mutta kaikki seisoivat kuunnelleen, kun muuan akka kertoi, miten rovasti oli päättänyt panna opettajan viralta, kun opettaja ei usko ruumiitten ylösnousemista. Laivurinen oli tullut niin kipeäksi, että taitaa kuolema tulla.