Tästä nyt alkoivat akat puodissa huutaa. Yleinen mielipide kallistui kohta opettajan puolelle. Kirkkoherralla oli paljon syntejä, niistä kerrottiin ja niitä muisteltiin. Monta kertaa oli kieltäytynyt sairaan luokse menemästä, lapsia kastamasta; hän oli tulojensa suhteen tuiki tarkka ja vaatelias.
Airaksinen kutsui Bendellinkin akkoja kuuntelemaan. Siihen tuli pari miestäkin lisäksi.
— Kylläpä oli palkkaa kirkkoherralla, yli kymmenen tuhatta! — Laivurinen oli köyhä ja vielä köyhemmästä itsensä kouluttanut. Tältä nyt tahtoo pappi riistää elannon ja toimeentulon.
— Kyllähän sekin on väärin, suuri synti ja rikos ajatella, että ei ole ylösnousemusta, mutta itsehän kukin asiansa vastaa.
"Ja kukas papin sydämen ajatukset tuntee?" kyseltiin.
"Tosiaankin, kuka ne tuntee … saarnaa vain sitä varten, että saa palkan."
Jo olivat siihen juttuun ja parjaukseen sekautuneet Airaksinen ja Bendellkin. Jälestäpäin tulleet tiesivät asian oikean laidan: ei opettajaa viralta ollut pantu, mutta nuhteita oli annettu siitä, että häpäisee pappeja. Kankkusen isäntä oli ollut Laivurisen puolesta ja pannut vastalauseen johtokunnan päätöstä vastaan.
"Se on sentään mies, se Kankkunen", kehuivat miehet.
"Ainoa miehinen mies koko johtokunnassa."
Mutta kipeä, kovin heikko oli Laivurinen kaikkien tietojen mukaan. Hänestä tuli illan sankari, oikea marttyyri. Koulunjohtokunnan, erittäinkin Tolvanaisen ja kirkkoherran saama tuomio ei ollut kadehdittava.