"Noo … sinä olet, veliseni, aina liian pessimistinen. Sinun täytyy vieroittaa se itsestäsi; ainakin koettaa vieroittaa."
"Hm."
Siinä se oli. Bendell huomasi suureksi mielipahakseen, että Laivurinen taas vaelteli noilla yksinoikeutetuilla aloillaan. Sellaisten kohdatessa oli puheluun aina ennenkin tullut auttamattomasti pää. Teki jo mieli lähteä, mutta tänä iltana hän ei olisi tahtonut mennä, ennenkuin Laivurinen taas asettuisi, jottei jäisi mitään sumuista väliin, kun tänään vuorovaikutus taas oli saatu avatuksi. Hän otti sanomalehden pöydältä ja alkoi sitä asioikseen silmäillä, mutta ajatus askarteli yhä Laivurisessa, jota syrjäsilmällä salaisesti yhtämittaa tarkasteli.
"Jaa'a", päätti hän vihdoin ikään kuin aameneksi kaikkiin ajatuksiinsa, nousi ja sanoi mitä lempeimmällä ja varovaisimmalla äänellä:
"Kotiin kai tästä pitää lähteä."
"Mihin sinulla on kiire?" kysyi Laivurinen ikäänkuin hätäillen ja peläten, että Bendell on häneen kyllästynyt.
"Istuhan vielä", jatkoi pyytäen.
Suhde oli kumpaisenkin puolelta niin arka, että Bendell jo ajatteli jäädä vielä hetkiseksi. Samassa alkoi eteisestä kuulua miehen askeleita, ja Airaksinen tuli sisään. Hän tervehti ystävän tavoin, seisahtui vuoteen viereen hajasäärin ja kysyi:
"Mitenkä täällä nyt jaksetaan?"
"Niinkuin näkyy", vastasi Laivurinen. Se kuulosti melkein vastahakoiselta puhelulta. Mutta tuskin oli saanut sanansa sanotuksi, kun yskänpuuskaus tuli ja pani hänet yskimään pitkäksi aikaa ja sylkemään sitkeää limaa. Rouva, joka oli kuullut yskimisen toiseen huoneeseen, tuli ja rupesi pitelemään otsasta kiinni.