"Minä pyydän huomauttaa", sanoi Laivurinen yhtaikaa kuin edellinenkin. Mutta nyt oli jo syntynyt huoneessa rähinää. Bendell, joka oli kerännyt laulukunnan paikoilleen, kuiskasi Laivurisen korvaan:
"Ethän sinä viitsi enää tuhlata sanoja tuollaiselle hölmölle? Hänen veljensä sanat tekivät hyvän vaikutuksen. Annetaan laulajille nyt viimeinen sananvuoro."
Laivurinen nyökäytti myöntävästi päätänsä ja vetäysi syrjään. Bendell, vaikka ei kuulunutkaan laulukuntaan, astui musikaalisena miehenä laulajain parveen innosta hehkuen. Kohta kajahti voimakkaasti:
"Jos sydän sulla puhdas on
Ja mieli vakaa pelvoton,"
(Tolvanainen alkoi väkijoukon läpi tunkeutua pois.)
"Niin yhdy meihin, tänne jää
Ja pyhä vanno vala tää:
Tää Suomen maa mun toimen saa,
Sen eestä vaan, mä ainian
Teen työtä saakka kuolemaan!
— — — — —
Teen työtä saakka kuolemaan!"
* * * * *
Laivurinen lepäilee sohvallaan, ei nuku, vaan uneksii. Yksi pienoisista nukkuu huivilla kiinni sidottuna soututuolissa. Ovi rouvan kamariin on hiukan raollaan, ja sieltä kuuluu hauska teelasien kilinä. Pöydällä käy herätyskello ontuen ja epävarmasti. Lamppu palaa valaisten hiukan punertavalla valolla, laulaen honottavalla, pirisevällä äänellä, joka kuuluu korvaan kuin hyvin kaukainen ja epäselvä kulkusen kilinä.
"Totta se on, se oli hyvin hauska iltama", virkahti Laivurinen. Hän nousi tyytyväisen näköisenä ylös, pani tupakkaa pitkään piippuun ja kävi uudestaan lepäämään.
Nyt hän vaipui ajattelemaan sitä kostoa, minkä hänen ystävänsä olivat
Tolvanaiselle toimittaneet.