Hän nousi. — — —
"Tää Suomen maa mun toimen saa
Sen eestä vaan, mä ainian
Teen työtä saakka kuolemaan!
— — — — —
Teen työtä saakka kuolemaan!"
lauloi hän innokkaasti tahtia lyöden ja varustaen uutta tupakkaa piippuun, kun lähti teelle.
XIII.
Syyslukukausi oli jo kulunut parempaan puoleen, kun Laivurinen eräänä päivänä sanoi vaimollensa:
"Mitähän, kuules … minua on taas ruvennut öillä hiottamaan…
Toisinaan se kuohuu kuin lähteen silmästä."
Laivurinen katui kuitenkin kohta, että oli puhunutkaan mitään, sillä hänen mielestänsä kuvastui asia sen äänen johdosta, millä se tuli sanotuksi, paljon vaarallisempana, kuin hän tahtoi itsekään uskoa. Ja siksi toiseksi: hän oli kovin kyllästynyt vaimonsa alituisiin parantelemispuuhiin.
Aivan oikein. Heti huudahti rouva:
"Mutta nyt sinun täytyy mennä tohtorin luo!"
"Olen sitä itsekin ajatellut", vastasi Laivurinen päästäkseen vapaaksi kehoituksesta. Sitten hän kuitenkin alkoi heti ehdotella, että lääkärin luona käynti lykättäisiin jonkun verran eteenpäin, ja arveli, että tuo hikoileminen mahdollisesti olisi satunnaista.