Meidät vietiin pieneen lautaseinäiseen vaatepuotiin, jonka avatusta ovesta tuoksahti vastaamme vahva vällyjen ja pyykkivaatteiden haju.
Muori oli juossut edellä puotiin.
— Vähän harvaksi ravistuneet nuo seinät, hän sanoi, kun seinänraoista hohtivat salamat.
Nousimme puotiin mielessämme punniten, suojaavatko nuo seinät sateelta.
Aivan kuin muori olisi arvannut ajatuksemme, hän sanoi:
— Puikkikaa nahkasten alle! Vetäkää päähänne. Kyllä siellä tarkenee.
Hän laskeusi jo pihaan, jossa sade pieksi hänen paitaansa. Painaessaan ovea kiinni, kysyi, koska saa herättää.
— No siellä yhdeksän ajoissa, sanoin minä.
Hän mutisi jotakin juosta hytistäessään tuvanpuolelle, jossa porstuanovi heti lensi kiinni ja napsahti lukkoon.
— Se on nyt jo sängyssä, sanoi seppä.
— Ja me olemme vielä tässä, sanoin minä.