— Eiköhän pappilasta saisi vähä ehtoollisviiniä?… On sieltä ennen saanut tällaiseen hätään.
Minä sanoin, että voidaan sitä koettaa.
Siinä lattialla oli vähän kaikkia lajeja, niin ettei oikein sopinut astella joka paikkaan. Mä seisoin ovipielessä ja ajattelin itsekseni, että voi herra siunatkoon, kun oppineet miehet tuolla lailla…
Mutta eihän se voivottelemalla parannut.
— Eikö niillä käräjämiehillä olisi yhtään viinaa? kysyi kapteeni.
— Sitäkö nämä sitten … kun ei ole lupa myydä eikä lainata, minä sanoin. On siellä, minä sanoin, se Samulikin, joka on haastettu vastaamaan viinanmyymisestä.
— Onko se siellä? Asessori nousi päätään pidellen, aivan kuin uusi elämäntoivo olisi alkanut näkyä.
— On se, sanoin.
— Menkää hakemaan tänne!
Lähdin kohta. Pian löysinkin Samulin, joka lähti tuomarin puheille vastustelematta. Sillä junkkarilla oli nähtävästi täysinäinen pullo povella, kun meni. Minä sen arvasin siitä, että kun Hanna taas vähän ajan kuluttua tuli noutamaan minua, oli pöydällä vielä viinapullo puolillaan ja molemmat näyttivät saaneen ensi kohmelonsa. Pesivät nyt silmiään ja kaikesta näytti, että meinattiin taas ruveta istumaan käräjiä. Asessori kaatoi ryypyn ja sanoi minulle: