Pappi huomasi nyt uudestaan meidät ja meni hämilleen.
— Osta köysiä … osta köysiä, hoki. Siinäpä vasta raha reikänsä löytää, kun teille köysiä ostelee!
Nauroi. Mutta jätti piian siihen vihoissaan riipomaan ja tuli meidän kanssamme lyhteitä kantamaan ja kehui:
— Kelvoksia poikia, kelvoksia, kun kantavat lyhteitä niin koreasti.
Sekin vainaja, ei hän ollut huonolahjainen eikä muuten paha. Mutta maallisen tavaran perään oli kovin perso.
Muistan, kun kerran puolikasvuisena poikana satuin isävainajan kanssa papinmaksuille. Meitä seisoi useampia pastorin aitan alakerrassa. Yläkertaan oli juuri mennyt Hakalainen ja arvatenkin kaatanut ohransa mittaan, kun pastori ärjäisi:
— Sulia on kauroja puoleksi!
— Sellaisia meidän ohrat on, selitti Hakalainen.
— Minä en huoli sun sekulistasi. Mene puhdistamaan. Et syö itsekään kauroja.
— Kun olisi aina edes kauroja, ei olisi täällä hätääkään, jutteli
Hakalainen vain hyvin rauhallisesti.