Isäntä katseli ulos ikkunasta. Siitä näki kartanontausta-pellon yli maantielle. Joku pariskunta ajoi siellä kipsikuormineen. Koko reen peittivät vällyt punaisine väskööti-peitteineen. Jo sykähti sydämessä. Onko tämä joulua, jos tässä vain kaiken päivää istuu, polttelee ja joskus yksikseen maistahtaa akan rippisaarnan alle? Käy tallissa ja pupattaa lihavia hevosia, joiden jalat kangistuvat liikunnon puutteessa? Kun tulee tupaan, jatkaa emäntä yksitoikkoisella äänellään virsikirjanlukua…
Taas menee tiellä hevonen. Peltrut pauhaavat kuin viimeistä päivää ja tuttuja miehiä istuu Iisakin vanhassa pitkässä pulkassa, missä on punakeltainen pohjaväri, siinä mustalla ja valkealla maalatut lohikäärmeenkuvat, y.m. Jo vilahtaa mielessä syntinen ajatus, että kun tulisivat tänne! Mieli avartuu sen mukana ja karkaa ajassa muutamia vuosia taaksepäin, jolloin… Ei, mutta ne menevät ohitse nekin. Taas on näkymö harmaan tyhjä. Toisentuvan savupiipusta alkaa vain nousta savu ja kaivolle ilmestyy piika puhdasvesi-korveen kanssa… Liekö siellä joku vieras? Onko mahtanut Taipaleen väki kestiin tulla?
Emäntä lukee yhä virsikirjaansa. Jouluvirret ovat jo puolitiessä. Isäntä ajattelee, että mitähän olisi, jos… Ja katsahtaa kamariin päin. Mutta samalla emäntäkin taas luo häneen varastavan syrjäsilmäyksen, aivan kuin tahtoisi sanoa:
— Älä vain!
Mies puolestaan painaa katseensa takanperään ja ajattelee, että hän ei välitä, vaikka emäntä kuinka häntä vartioitsisi.
Samalla tulee eteisessä joku ja lyö lujasti lunta karvakengistään. Se on Maijastiina, joka tässä on ollut huutolaisena pienestä tytöstä ja nyt ensi keväänä aikoo ripille päästä. Isännän mieleen jo menee, miten emäntä heti, kun Maijastiina pääsee tupaan, alkaa tätä nuhdella kylänhyppäämisestä ja komentaa pitkänkirjan käteen. Hän, isäntä, puolestaan ei viitsisi aina niille mukuloille pitää loppumattomia rippisaarnoja, eikä malttaisi niitä kiusata sillä iankaikkisella pitkänkirjan lukemisella, mutta hän ei viitsi nostaa riitaa…
Maijastiina astuu sisään, ottaa loukosta luudan ja pyyhkii jalkojaan.
— Koko päivän taas lennättää, eikä yhtään lue, puhuu emäntä lukunsa välistä.
— Juhlana … kyllä sitä vähän saa. Tottahan sinne ripille nyt vähemmälläkin pääsee, puolustelee isäntä.
— No olisiko sunkin mielestäs sopivaa ja kunniallista, jos meiltäkin ripille päästäisiin hätinä, niin kuin näpältä?