Toinen puolustelihe vaatimattomasti, luimisteli kulmiensa alta ja kiinnitti vihdoin katseensa saappaisiinsa, huovalla vuorattuihin korkosaappaisiinsa.
— Se on teidän asianne, virkahti.
Mielenkiinnolla seuraten siltavoudin ajatuksenjuoksua, kiintyivät
Reilunkin silmät noihin uusiin, hyviin saappaisiin.
— Ne ovat uudet?
— Täytyi laittaa, kun jalat aina palelevat, ja…
— Minäkin tarvitsisin… Myö nuo mulle, alkoi Reilu houkutella.
Siltavouti pelästyi. Herra Reilu ei, näet, koskaan maksa, mitä hän näin apulaisiltaan ottaa velaksi. Neuvoton, juonta etsivä katse kiertää hapuillen ympäri. Sanoo vihdoin koetteeksi, kiinnittääkseen huomiota toiseen asiaan:
— Ajattelin, että jos kutsuisi sen Pihtiläisen tänne.
— Ei, mutta myö mulle nuo saappaat, minä pidän niistä.
Siltavouti säpsähti. Mutta samalla välähti hänen silmistään valonsäde: