— Saavat itse rauhassa maata ja yönsä nukkua, kun me vartioitsemme, täydensi siltavouti.
— Eivätkä yhtä ryyppyä sallisi! Nimismies nyökytti ajatuksissaan päätään.
— Kateus on suuri, huokasi siltavouti.
Kun päästiin kamariin ja tunnustettiin siltavoudille etuoikeus ensimmäiseen ryyppyyn, asetti hän juhlallisesti leilin pöydän reunalle ja joi, nimismiehen korjatessa akuttimia kiinni. Kun nestettä tuli suuhun, vavahti siltavouti ja tyytyi vain pieneen ryyppyyn, jättäen nimismiehelle vuoron. Viimeksi sai lautamies, toisten äänettöminä seuratessa hänen ryyppäämistään. Mutta kohta kun tämä sai nestettä suuhunsa, huudahti hän, pelästynyt, kysyvä ilme silmissä:
— Vettä!
Toiset purskahtivat nyt nauramaan, mutta se muuttui kohta katkeraksi kiukutteluksi. He ymmärsivät, että nuo junkkarit olivat tehneet heistä suurta pilaa ja onnistuneet liiaksi.
Väsyneinä, pettyneinä ja suuttuneina tuumittiin kostoa.
— Ne tekevät meistä pilaa! matki taas uudelleen katkeroittunut, hidasteleva lautamies aivan kuin vasta pitemmän miettimisen kautta tultuaan oikein vakuutetuksi siitä, että häntäkin oli tässä syvästi loukattu. Reilua alkoi jo tämä huvittaa.
— Voi tuota lautamiestä! Mitäpä pilaa ne meistä tekevät?
— Antavat parastaan, ilvakoi susivoutikin, koettaen kääntää asian leikiksi.