— Mikku antaa itseänsä narrata!
Mikku veti kätensä ja pisti selkänsä taakse.
— Anna lakkis, sinä Iikkoo, niin mä toimitan sadun! Kitulainen katsoi äsken huutaneeseen poikaseen.
— Mitä siinä lakilla?
— Jotta mä saan piipunperät tallelle. Ei sitä satua muuten saa kerrotuksi.
Poika jo näytti olevan kahdenvaiheilla, viedäkö todella lakkinsa. Mutta samalla äkkäsi:
— Pankaa oman lakkinne perään!
— Lakittapäinkö minä sitten tässä taivasalla olisin!
— Niin!… Pitäiskö mun olla?
— Mutta! Ei tuollaiset kakarat lakkia tarvitse. Et sinäkään pääse kasvamaan ollenkaan, kun on aina lakki päässäsi.