— Nauraa ne osaavat.
Humoristi oli kyllästynyt nauruun!
XI.
KERRAN YÖKULUSSA.
Poika kieppui ladonräystäällä malanpäässä. Oli seipään avulla hypännyt ja aikonut katolle. Mutta hieman petti. Sai kuitenkin kissankynsillään tarrautuneeksi ladonräystäältä hieman pitemmälle ulottuvan malan päähän.
— Ka, ka tuota poikaa! pääsi Tervasmäen sepältä, joka jännittyneenä oli jo hetkisen seurannut pojan hyppyjä.
Samalla kun poikaparvi siinä ympärillä kirkui ja miehet pihassa omia juttujaan haastelivat, kävi Tervasmäen sepän suu yhä myhäilevämmäksi. Katse näytti kääntyneen ikäänkuin sisään päin ja ajatus askartelevan muistoissa. Otti jo piipun suustaan ja huulet mutuelivat aivan kuin ajatuksia äänettömiksi sanoiksi muovaellen.
Poikalauma rähisi yhä kovemmin. Erkki siellä malanpäässä potki edelleen tyhjää ilmaa, tavoitellen etsiville varpailleen tukea seinästä, mihin eivät sääret kuitenkaan tahtoneet ulottua.
— Putoaa se sieltä, ennusti Isopelto.
— Joko tämä! kyllä se siitä katolle … sillä juuttaalla on kuin kissan kynnet…